Utajärven kunta


 « Kylät «
 » Ahmas
 » Tapahtumat
 » Ajankohtaista
 » Majoitus ja juhla...
 » Kyläsuunnitelma
 Faktaa
Historiaa
 » Palvelut
 » Uutiset
 » Kuvagalleria
 » Yhteys

  
  Sivu tekstimuodossa


Ahmaksen asuttaminen

Limingan pitäjän erämaihin kuulunut Ahmasjärven kylä ('Ackmes Järff') sai ensimmäiset veroluetteloissa mainitut asukkaansa 1500-luvulla. Vuoden 1548 maakirjassa mainitaan kylän ensimmäisenä uudistilallisena Lassi Räisänen ('Lasse Resinen'). Muutamaa vuotta myöhemmin, eli 1552 mainitaan kylässä toinen uusi asukas Paavo Pyykkö (Pawel Pycöi' tai 'Pawel Pikinen').

Hän on voinut asua kylässä jo aiemminkin, sillä vuonna 1544 sakotettiin Limingan käräjillä Kurjenpolven kylästä (Niskankylästä) kotoisin olevaa Paavo Ihalemmin poikaa.

Lasse Räisänen rakensi talonsa Ahmasjärven eteläpäähän ja Paavo Pyykkö järven länsirannalle Seppälänniemeen. Molemmat paikat ovat asuttuja edelleenkin. Ranta on vain kauempana kuin asutuksen alkuaikoina. Vuosisatojen aikana järven vedenpinta on alentunut parisen metriä ja osa entistä hauenkutupaikoista on nykyisin viljeltyä peltoa tai komeaa mäntymetsää.

Useimmat Ahmaksen asutusta tutkineet arvelevat näiden Ahmaksen ensimmäisten uudisasukkaiden, Räisästen ja Pyykköjen tulleen Ahmasjärven rannalle Savosta.

Todennäköisempää kuitenkin on, että he olisivat Karjalaisia. Tuskinpa savolainen kaskitalonpoika olisi valinnut Ahmaksen jäkäläkankaita uusiksi kaskimaikseen. Laajemmat kuusimetsät ovat nykyisinkin kaukana Ahmasjärvestä. Uskottavampaa on arvella kalastamisella toimeentulonsa hankkimaan oppineiden karjalaisten tulleen Ahmakselle haukisaaliin toivossa joko Jääskestä tai Viipurin seudulta. Silläkin asui Räisäsiä ja Pyykköjä tuohon aikaan.

Toki Ahmasjärven rannoilla on ihmisiä liikkunut ja asunut jo ennen nykyisen asutuksen alkamistakin. Ahmasjärven rantamilta on löytynyt useita kivikautisia asuinpaikkoja. Löydetyistä tunnetuin on Pikkaraisen kampakeramiikkalöydös. Myöhempinä aikoina Ahmaksen mainiota astiantekosavea on hyödynnetty valmistamalla siitä tupakkamiehille savipiippuja.

Ahmaksen asutus oli useita vuosikymmeniä Räisäsen ja Pyykön sukujen varassa. Vähitellen 1500- ja 1600- lukujen vaihteesta alkaen Ahmakselle ilmaantui uusiakin sukuja. Vielä vuoden 1624 maantarkastuskirja kertoo kylässä olevan vain neljä taloa. Vuosisadan loppuun mennessä taloluku oli kasvanut yhdeksäksi. Asukasmäärä kasvoi hieman nopeammin, sillä talot olivat tiloiltaan kohtalaisen suuria ja esimerkiksi Pyykköjen Pekkalassa asui vuoden 1699 rippikirjan mukaan 20 henkilöä. 1700- luvun lopussa, Ruotsinvallan päättyessä, kylässä oli 19 taloa ja lisäksi muutamia torppia.

Vanhanvihan ja Isonvihan raskaat vuodet

Lujille joutuivat Ahmaksen ensimmäiset asukkaat uudella kotiseudullaan. Novgorodin ruhtinas halusi ottaa takaisin Ruotsin kuninkaan uudisasutuksen avulla valloittamat alueet karkottamalla uudisasukkaat pois. Vuonna 1570 alkoi 25-vuotiseksi sodaksi sanottu vainon aika. Utajärvellä tästä kauheasta ajasta käytetään nimityksiä 'rappasota' ja 'vanhaviha'.

Vuonna1585 sota levisi Ahmakselle ja kaikki kylän talot poltettiin. Osa asukkaista pääsi pakoon joko pakopirteille tai kauemmaksi. Räisälän väestä muutti yksi perhe Tyrnävälle ja toinen Iijokivarteen. Parin vuoden kuluttua vainolaiset uusivat tekonsa ja polttivat uudelleen rakennetut talot.

Myöhempien vainovuosien aikana ahmaslaiset pääsivät hieman vähemmällä. Isonvihan aikana vainolaiset polttivat ainakin Mustolan ja Seppäsen (Korholan) talot. Talonväki lienee päässyt pakoon.

Noita vainovuosia muistellaan lukuisissa perimätarinoissa. Tarinoita on kirjattu muistiin jo 1800- luvulla ja ne elävät kylässä edelleenkin. Näiden tarinoiden voittamattomana ja paljon vainolaisia tuhonneena sankarina esiintyy "Iso Lassi" eli "Iso- Räisänen". Hän oli todellinen henkilö, Ahmaksen ensimmäisen uudistalollisen Lassi Raisäsen poika. Hänet mainitaan talollisena

Ahmaksella vuosien 1575-1585 verotusasiakirjoissa. Hänen jälkeläisiään asuu yhä monisatainen joukko Ahmaksella ja muissa lähikylissä. Todennäköisesti "Iso Lassi" asui nykyisen Kukkolan talon paikkeilla, syntymäkotinsa Räisälän naapurissa. Tarinat kertovat Ison Lassin olleen nimensä veroinen, kookas ja pelkäämätön mies ja toimineen tehokkaasti kotiseutunsa puolustajana.

Runonlaulajien Ahmas

Ahmas on kylä jossa tiedetään lauletun muinaisrunoja jo 1600-luvulla. Vanhin asiakirjoissa mainittu ahmaslainen runonlaulaja on parantajana tunnetumpi itsellisnainen Lusia Rusintytär Korhonen. Hän ja Ahmaksen Seppälän silloinen emäntä Reeta Tuomaantytär olivat vuoden 1680 Oulun talvikäräjillä syytettyinä noituudesta. Reeta-emäntää syytettiin siitä, että hän oli kyläjumalanpalveluksen aikana anastanut papin säkistä öylättejä. Lusia Rusintytärtä siitä, että tämä oli niiden avulla parantanut Reetan tyttären silmät. Kumpikaan syytetyistä ei tunnustanut, ja kun myöskään luotettavia todistajia ei löytynyt, Oulun kihlakunnanoikeus lykkäsi jutun kesäkäräjiin. Kesäkäräjillä sitten todettiin, ettei parantajanainen Lusia Rusintytär ollut enää vastaamassa. Hän oli kiusaantunut syytteestä niin, että meni metsään ja hirttäytyi. Käräjäpöytäkirjassa kerrotaan, että Lusia oli metsään mennessään laulanut vanhoja loitsurunoja.

Kansalliseepokseemme Kalevalan sisältöön vaikuttaneista ahmaslaisista runonlaulajista tunnetuin on Ahmaksen Kukkolassa 25.3.1770 syntynyt ja Rovaniemellä 1.9.1825 kuollut lukkari Pekka Jaakopinpoika Kukkonen, myöhemmin Gullstén. Pekka Kukkonen käytti lukkarinoppilaana sukunimeä Gullberg, mutta muutti sen myöhemmin nimeksi Gullstén.

Lukkarinammattiin kuului tuohon aikaan välskärintaitojen osaaminen. Näitä taitoja Kukkolan Pekalle opetti lääketieteenopiskelija Sakari Topelius vanhempi (1781-1831). Topelius sai myöhemmin mainetta vanhojen kertomarunojen kerääjänä ja julkaisijana. Vuoden 1804 tienoilla rokotusmatkalla Kemin seudulla kuljettaessa Topelius kirjoitti muistiin useita kumppaninsa laulamia runoja.

Tieto vanhoja runoja osaavasta Rovaniemen lukkarista tavoitti myös Turun Yliopistossa suomen kielen tutkijana toimivan Reinhold von Beckerin (1788-1858) joka teki 1819 varta vasten matkan Rovaniemelle tapaamaan tätä. Hän sai Pekka-lukkarilta hyvän kokoelman Väinämöisrunoja ja loitsuja, mm. "Väinämöisen polvenhaava", "Laivaretki" , "Kanteleen synty", "runo Antero Vipusesta" ja "Ilman immen kosinta".

Seuraavana vuonna, eli 1820, Becker julkaisi "Turun Viikko-Sanomissa" laajan, Pekka Gullsténin laulamiin runoihin perustuvan runonäytteillä varustetun kirjoituksen Kave Ukon pojasta, Väinämöisestä. Von Becker tulkitsi Väinämöisen historialliseksi henkilöksi, suureksi sankarihahmoksi ja päätti kirjoituksensa sanoihin "...eipä katoa Väinämöisen nimi niin kauan kuin Suomen kansaa maailmassa mainitaan".

Reinhold von Beckerin oppilas Elias Lönnrot (1802-1884) sai 1827 valmiiksi latinankielisen maisterinväitöskirjansa Väinämöisestä. Lähteenään hän mainitsee käyttäneensä mm. Topeliuksen ja von Beckerin kansanrunokokoelmia.

Kaksi muutakin ahmaslaista kiertyy kirjattujen Kalevalan laulajien joukkoon, Elias Lönnrot laulatti 1834 Vuokkiniemeen tekemällään runonkeruumatkalla Lonkan kylässä asunutta Martiska eli Martti Karjalaista ja sai tältä 1777 säettä kansanrunoa, eli lähes yhtä paljon kuin kuuluisimmalta runonlaulajalta Arhippa Perttuselta. Professori Väinö Kaukonen sanoo että, "...ne ovat vaikuttaneet monissa kohdissa Kalevalan kokoonpanoon".

Sotkamolainen kirjailija ja kansanperinteen kerääjä Heikki Meriläinen (1847-1930) haastatteli vuonna 1888 Martiska Karjalaisen poikaa Teppana Karjalaista. Tämä kertoi isänsä oppineen laulamansa runot ja loitsut Muhoksen Kylmälänkylässä silloin asuneelta Heikki Samulinpoika Kylmäseltä, alkuaan Pyykkö (1803-1858) .Tämä puolestaan oli kertonut oppineensa runot ja loitsut isältään Samuli Heikinpoika Kylmäseltä, alkuaan Pyykkö (1781-1843). Molemmat runontaitajat, Isä-Samuli ja Poika-Heikki ovat syntyneet Ahmaksen Pekkalassa. Sieltä he muuttivat Muhoksen Kylmälänkylän Kylmäselle. Sukunimi muuttui ajan ja tavan mukaan Pyyköstä Kylmäseksi.

Samuli Kylmänen ja hänen poikansa Heikki olivat vanhaa ahmaslaista Pyykön sukua. Samulin äiti oli Säräisniemen Veneheitosssa syntynyt ja Rokuan talossa nuoruutensa viettänyt Marketta Karjalainen. Hän lienee ollut Martiska Karjalaiden sukulainen, sillä tuskinpa Martiska muuten olisi viikkokausia Kylmäsellä kyläillyt ja kuunnellut muinaisrunoja.

Ahmaksen myöhempi asutus

Ahmaslaiset elivät pitkään peruselinkeinoinaan kalastus, maanviljelys ja karjanhoito. Metsästys ja tervanpoltto olivat myös tärkeitä tulonlähteitä. Jo vuoden 1624 maantarkastuksessa todettiin Laitasaaren ja Ahmaksen kylissä olevan hyvät edellytykset tervanpoltolle.

Muutamat talolliset saivat tervanpoltosta merkittäviä rahatuloja. Kun Mustolan emäntä Priitta Leinonen kuoli 1765, perunkirjaan merkittiin hänellä olleen tervasaatavia eräältä Oulun porvarilta 38 tervarynnyrin eli kahden tervaveneellisen verran, arvoltaan 952 taaleria mikä oli pienehkön talon hinta. Vuoden 1851 metsäasetus rajoitti myöhemmin talonpoikaista metsänkäyttöä ja supisti tervatulot vähitellen kokonaan.

1920-luvulla käynnistynyt jäkälän nosto ja kauppa työllisti kesäisin kymmeniä ahmaslaisia ja toi kylään rahatuloja, eräinä vuosina merkittävästi. Maanviljelyksen ja karjanhoidon merkitys Ahmaksella on viimeisten vuosikymmenien aikana taantunut. Kun vielä 1963 kylässä oli 113 maidonlähettäjää, on heitä nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin vain 14.

Kylässä on nykyisin noin 100 asuttua taloa, niistä vain kesäisin asuttuja kolmisenkymmentä. Kesämökkejä löytyy Ahmasjärven rannoilta kymmenkunta. Asukkaita kylässä on nykyisin noin kolmesataa. Viisikymmentä vuotta sitten asukasmäärä oli kaksi kertaa suurempi. Ahmaslaisten suurin työllistäjä on nykyvuosina Rokuan Kuntokeskus.

Kylämme nyt

Perinteinen karjatalous on vähentynyt, mutta tilakoot suurentunut erityisesti viljanviljelyn osalta. Väki on ikääntynyt ja toisaalta nuoret jotka vielä asuvat täällä, ovat muualla työssä käyviä. Asukkailla yritysinto on lisääntynyt viime vuosina.

Kylässä on nykyisin noin 100 asuttua taloa, lisäksi vapaa-ajan asuntoja kolmisenkymmentä. Niistä Ahmasjärven rannoilla on kymmenkunta. Asukkaita kylässä on nykyisin noin kolmesataa. Viisikymmentä vuotta sitten asukasmäärä oli kaksi kertaa suurempi.

Ahmaslaisten suurin työllistäjä on nykyvuosina Rokuan Kuntokeskus.

Ahmaksen kolmiopettajaisessa koulussa on yli viisikymmentä oppilasta. Koulun vanhempainneuvosto on rekisteröitynyt yhdistys, yhdistys toimii aktiivisesti koulun ja oppilaiden hyväksi.

Ahmaslaisten harrastuksetkin ovat muuttuneet. Kansanrunojen osaamisen tilalle on tullut urheilu ja monet muut uudemmat harrastusalat. Hiihdossa ovat eräät ahmaslaiset saavuttaneet kansainvälisen tason, Monia muita urheilumuotoja haittaa suorituspaikkojen puute. Kylän alueella oli vielä muutama vuosikymmen sitten kaksi hyppyrimäkeä. Molemmat ovat lahonneet ja purettu pois eikä uusia piirinmestareita ole enää Ahmaksella kasvanut. Kylän entinen urheilukenttä taitaa olla nykyisin peltona.

Ennen sotia ahmaslaiset olivat innolla mukana suojeluskunnassa ja sen sisarjärjestöissä sekä nuoriseuratoiminnassa. Nykyisin poliittiset ja ammattiin liittyvät järjestät ovat ahmaslaisille tutumpia. Kylällä harrastetaan toki edelleenkin kyläteatteritoimintaa ja kuorolaulua. Uutena harrastusalana kyläyhdistystoiminta on houkutellut mukaansa monia ahmasaisia. Ahmaksen perinnekylän suunnittelu ja rakentaminen ovat olleet toiminnan kohteena monien vuosien ajan.

 


Utajärven kunta, Laitilantie 5, PL 18, 91601 Utajärvi, puh (08) 551 0111, fax (08) 542 1278, palaute@utajarvi.fi

Oulunkaaren seutukunta  Ii -  Kuivaniemi -  Pudasjärvi -  Utajärvi -  Yli-Ii -  Ylikiiminki

Sivuston toteutus: Galaxo Oy