Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Hyvinvoinnin edistäminen

Kuntalaki 1 §:

  • Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan

Terveydenhuoltolaki 12 §:

  • Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot.
  • Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.
  • Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa.
  • Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin
  • On seurattava myös kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan hyvinvointitarpeisiin

Terveydenhuoltolaki 12 §

  • Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia

Terveydenhuoltolaki 12§

  • Kunnan on raportoitava valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä ja valmistettava valtuustolle kerran valtuustokaudessa hyvinvointikertomus

Laaja hyvinvointikertomus valtuustokaudelle 2013-2016

Hyvinvoinnin palvelulupaus

Lupaamme

  • Edistää kuntalaisten terveyttä monipuolisilla innovatiivisilla tavoilla
  • Tehdä kaikkemme, jotta pystymme säilyttämään olemassa olevat hyvinvointipalvelut laadukkaina
  • Kehittää moderneja uuden ajan palveluja (esimerkiksi digitaaliset palvelut)
  • Suosia kokeilukulttuuria, koska kuntalaisten hyvinvoinnin ja elämisen edellytysten turvaaminen edellyttää uudenlaisia ratkaisuja. Kokeilukulttuuri syntyy halusta ja rohkeudesta kokeilla ja valita erilaisia positiivisia lähestymistapoja
  • Mahdollistaa kuntalaisten aktiivisen osallistumisen monipuolisen hyvinvoinnin edistämiseen ja kunnan kehittämiseen
  • Valmistella asioita avoimesti ja luotettavasti, kysyä kuntalaisten mielipiteitä valmisteilla olevista asioista
  • Viestiä ja tiedottaa aktiivisesti ja oikea-aikaisesti

(Valtuusto 29.1.2016)

Hyvinvoinnin palvelulupaus

TEA -mittari (terveydenedistämisaktiivisuus)

Pistemäärät kuvaavat toiminnan laatua.TEAviisaria varten kerätyt tiedot pisteytetään toiminnan laadun mukaan. Kuntien terveydenedistämisaktiivisuuden tulokset ilmoitetaan työkalussa pistemäärän 0–100 välillä. Pistemäärät ilmaistaan myös liikennevaloista tutuilla värikoodeilla graafisissa kuvioissa.

  • Vihreä tarkoittaa hyvää laatua (pisteet 75-100)
  • Keltainen tarkoittaa parannettavaa (pisteet 25-74)
  • Punainen tarkoittaa huonoa laatua (pisteet 0-2)

TEAviisari näyttää Utajärven kunnan terveydenedistämisaktiivisuuden (TEA) suunnan

 

Utajärven kunnan hyvinvoinnin edistäminen on kokonaisuus

Hyvinvoinnin edistämisen palasia ovat

  • Systemaattinen johtaminen
  • Pysyvät rakenteet
  • Kuntalaisten osallisuus ja yhteisöllisyys
  • Terveyserojen kaventaminen
  • Terveellisten elintapojen tukeminen
  • Päätösten ennakkoarvioinnin käyttäminen
  • Työhyvinvoinnin lisääminen

Hyvinvoinnin toimintamalli toteuttaa kunnan visiota

Toimintamalli on positiivinen, kuntalaisia innostava, kannustava ja osallistava ja vastuun lisäksi on myös oikeus olla hyvinvoiva ja onnellinen

 

Hyvinvointiraportti

Terveydenhuoltolaki (1326/2010, § 12) edellyttää, että kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin.

Laki velvoittaa kunnat valmistelemaan hyvinvointikertomuksen kerran valtuustokaudessa ja raportoimaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain.

Hyvinvointikertomus toimii hyvinvointijohtamisen työvälineenä, jossa tarkastellaan yhdessä väestön hyvinvoinnin kehitystä. Se toimii myös strategiatyön sekä vuotuisen kuntasuunnittelun ja seurannan välineenä.

Hyvinvointiraportti 2016

 

Hyvinvointietoa löytyy seuraavista linkeistä:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Hyvinvointipolku.fi
Hyvinvointikompassi alueellisen hyvinvoinnin seurantaan
Terveytemme -sivusto
Terve Kunta -verkosto
Suomen Lasten Parlamentti
Kotitapaturma
Hätäkeskuslaitos 112
Tapaturmakatsaus 2010Vaalan ja Utajärven yhteinen turvallisuussuunnitelma

 


Hyvinvointivastaava Hannele Karhu
Sähköposti: hannele.karhu(a)utajarvi.fi
Puhelin: 050 058 4506