Uuden hallintomallin rooli ja tehtävät Utajärven kunnassa
Utajärven kunnassa on tavoitteena ottaa uusi hallintomalli käyttöön vuoden 2013 alussa, seuraavien kuntavaalien jälkeen. Uuden hallintomallin periaatteena on ennakoiva ja strategialähtöinen lähestymistapa Utajärven kunnan kehittämisessä. Strategian seurannan ja päivittämisen kannalta on oleellista seurata ja ennakoida systemaattisesti kunnan sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön muutoksia sekä kehittää ajankohtaisen strategian mukaisesti koko kuntaorganisaation osaamista ja palveluita toimintaympäristön asettamien tavoitteiden mukaisesti. Kunnan strategialähtöistä toimintaa arvioidaan ja kehitetään vuosittain aktiivisesti mm. auditointien ja laaturaporttien avulla.
Hallintomalliluonnoksen valmistelun eteneminen
Utajärven uuden hallintomallin varsinainen valmistelu aloitettiin elo-syyskuun vaihteessa 2011, minkä pohjalta ensimmäinen hallintomalliluonnos esiteltiin 3.10.2011. Uutta hallintomallia on sen jälkeen käsitelty seuraavissa kehittämisseminaareissa: 2.11.2011, 22.11.2011, 11.1.2012 ja 9.2.2012. Utajärven kunnanhallitus on käsitellyt uutta hallintomallia 19.12.2011 ja 6.2.2012. Hallintomallin sisältöä ja rakennetta kehitetään vielä vähintään kuuden seminaaripäivän yhteydessä keväällä 2012. Lopullinen hallintomalli esitellään kunnanvaltuustolle syksyllä 2012.