
PROJEKTIN LOPPURAPORTTI
UTAJOMMA- Utajärven kylien hyvinvointi- ja palveluyrittäjyyshanke
Hakija:
Utajärven kunta
Hankkeen numero:
6758
Hankkeen diaarinumero:
809/3510-2002
Tavoiteohjelma:
Pohjois-Suomen tavoite 1-ohjelma
Toimenpidekokonaisuus:
n. 1
Toimintaryhmä:
JoMMa ry
Hankkeen vastuullinen toteuttaja:
Utajärven kunta / Asko Merilä
Hankkeen vetäjä:
Antti Koistinen
Sähköpostit muotoa (etunimi.sukunimi@utajarvi.fi)
Hankkeen toteuttamisaika:
1.4.2002 - 30.6.2003
Tiivistelmä
Utajärven kunta on monen muun kunnan tavoin kärsinyt viime vuosina väkiluvun pienenemisestä ja kylien tyhjenemisestä. Täällä on pitkät perinteet hanketyöskentelystä, niiden avulla on taisteltu aikaisemminkin kylien autioitumista vastaan, hyvällä menestyksellä. Kylät ovat toimineet kuitenkin yksin, kylien todellinen yhteistyö on ollut vähäistä. Tarvittiin uudenlaista ajattelua, uudenlaisia toimintamuotoja.
Hankkeen avulla haluttiin löytää uusia malleja turvaamaan kylien palveluja. Hankkeen toimesta järjestimme hyvinvointikyselyn. Keskityimme tässä kyselyssä kotipalveluihin, niiden tarpeeseen, saatavuuteen ja laatuun asiakkaan näkökulmasta katsottuna. Tarvitaan usein ulkopuolista apua, jotta ihminen ikäännyttyään tai fyysisen kunnon muuten huonotessa voi asua kotonaan. Myös asunnon kunto ja varustetaso on tärkeä asia, ne sanelevat hyvin pitkälle kotona asumisen mahdollisuuden.
Koska kunnan resurssit ovat rajalliset, halusimme kartoittaa kyselyn avulla myös ne henkilöt, jotka voisivat tarvittaessa tarjota kylillä niitä palveluja, joiden avulla ihmiset voisivat asua omassa kodissaan silloin, kun ei pärjää enää ilman ulkopuolista apua. Samalla luotaisiin kylillä kipeästi tarvittavia työpaikkoja.
Kylillä asuvat ovat kaivanneet myös kaikille yhteisiä tiloja, joissa olisi myös tietokoneet ja tietoliikenneyhteydet. Hankkeen aikana kylille perustettiin yhteensä 7 tietotupaa, jotka ovat kaikkien kyläläisten käytettävissä. Niissä ovat valmiit tietoliikenneyhteydet, ja tarvittavat lisälaitteet. Tietotuvat ovat hyvin ahkerassa käytössä.
Tämän hankkeen aikana tehty yhteistyö kylien ja muiden toimijoiden kesken helpottaa tulevien hankkeiden viemistä eteenpäin, jatkossakin uskalletaan lähteä yhteistyöhön omien vahvuuksien pohjalta ja yhdistää ne muiden vahvuuksiin, ja näin saada aikaan suurempi ja vahvempi yksikkö. Kaikkia kyliä vaivaa toimijoiden puute ja tällainen kylien yhteistyöhanke säästää kyläaktiivien voimavaroja, ja yhdessä tehden työ mukavampaa. Yhteistoimintaan oppiminen onkin yksi tärkeimmistä tämän projektin henkisistä tuloksista, yhteistyö eri tahojen ja yritysten kesken on havaittu olevan avain moneen asiaan. Yhteistyötä pyritään jatkossakin kehittämään, mm. erilaisten tapahtumien, yritystoiminnan ja uusien hankkeiden avulla. Kehitystoiminta kylillä jatkuu, hankkeen aikana kylillä tehtyjen kyläsuunnitelmien tuloksena nousi uusia kehittämishankkeita. Niistä syntyi uusi hanke, Utajomma 2, joka laitettiin vetämään keväällä.