a a a

Peruskoulut

Kunnassa toimii tällä hetkellä perusopetuksen alaluokat Kirkonkylän ja Sangin kouluilla. Perusopetuksen yläluokat sijaitsevat Keskuskoululla ja yläkoulu toimii tiiviissä yhteistyössä samassa rakennuksessa sijaitsevan lukion kanssa.

Utajärvellä on aloitettu asteittainen siirtyminen yhtenäisen perusopetuksen toimintamalliin 1.8.2009 alkaen. Kaikille yhteinen koulu valmistuu lv. 2011-2012 alkuun nykyisen Keskuskoulun tontille.

Lähikouluperiaatetta toteutetaan toimivalla koulukuljetusjärjestelmällä, jossa kunta on onnistunut hyvin. Kaikki koulukyydit hoituvat reilusti lain sallimissa rajoissa.

Oppilasryhmien koot on pystytty pitämään pieninä ja luokkakoot on määritetty sivistyspalvelustrategiassa. 

Erityisopetusta toteutetaan porrastetusti: opetuksen yhteydessä annettava tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. Erityisopetusta annetaan pienryhmissä oppilaan lähikoulussa.

Oppilashuollon toimintamalli on uudistettu vuoden 2010 alusta ja sitä kehitetään yhtenäistä perusopetusta varten edelleen.

Esiopetusta järjestetään alkuopetukseen integroituna Sangin koululla. Kirkonkylän koululla on kaksi erillistä esiopetusryhmää.

Peruskoulujen toiminnasta lisätietoja:

luokat 0-6 rehtori Erkki Väänänen puh. 050 304 7102
luokat 7-9 rehtori Tapani Blomster puh. 050 567 3335
     
     

Koulujen omat www-sivut.

Hae sivustolta