Utajärvestä ensimmäinen virallinen Reilun kaupan kunta Suomessa
Utajärven kunnalle on myönnetty ensimmäisenä Suomessa virallinen Reilun kaupan kunnan titteli. Utajärvi on Suomessa kuntien joukossa edelläkävijä Reiluun kauppaan sitoutumisessa. Reilun kaupan innostus alkoi viime keväänä, kun kunta ja Utajärven seurakunta saivat haastekampanjallaan lähes kaikki kunnan alueella sijaitsevat yritykset ja yhteisöt käyttämään koko huhtikuun ajan vain Reilun kaupan kahvia.
Reilun kaupan tuotteista maksetaan viljelijöille korvausta, joka takaa heidän perheilleen kohtuullisen toimeentulon. Viljelijät ovat sitoutuneet noudattamaan Reilun kaupan periaatteita ja tuottamaan korkealaatuisia tuotteita, jotka menestyvät kansainvälisessä kilpailussa.
Utajärven lisäksi periaatepäätöksen Reilun kaupan tuotteisiin siirtymisestä ovat tähän mennessä tehneet Paltamo ja Kerava, ja monissa muissa kunnissa on tehty aloitteita asian tiimoilta. Reilun kaupan kahvia ja teetä käytetään myös monilla työpaikoilla ja järjestöissä.
Monessa muussa Euroopan maassa kunnat ja muut julkiset tahot ovat jo alkaneet kiinnittää omissa hankinnoissaan huomiota eettisyyteen ja tuotteita viljelevien ihmisten hyvinvointiin. Pelkästään Ranskassa ja Iso-Britanniassa on jo parisataa Reilun kaupan kaupungiksi julistautunutta kaupunkia, muun muassa Pariisi, Lyon, Strasbourg, Toulouse, Oxford, Edinburgh ja Cambridge. Myös monet muut julkiset tahot, esimerkiksi ministeriöt, ovat useissa Euroopan maissa sitoutuneet käyttämään Reilun kaupan tuotteita. Myös Ruotsissa kaikki ministeriöt sekä eduskunta tarjoavat kahviloissaan ja ravintoloissaan Reilun kaupan kahvia. Suomessakin Reilun kaupan kahvi on Eduskuntatalon kahvilan ja ravintolan valikoimissa.
Lupa Reilun kaupan kunnan tittelin käyttämiseen tuli iloisena yllätyksenä mukavasti Joulun alla. Saadakseen käyttää titteliä kunnan piti täyttää seuraavat kriteerit:
1. Kunta käyttää Reilun kaupan kahvia ja teetä omissa virallisissa kokouksissaan ja kunnantalolla sekä tarjoaa niitä vierailleen. Kunta edistää aktiivisesti Reilun kaupan tuotteiden käyttöä omassa ruokahuollossaan sekä kunnan alueella.
2. Kunnan suurimmat seurakunnat käyttävät Reilun kaupan kahvia ja teetä (seurakunnat, joihin kuuluu vähintään puolet seurakuntien yhteisestä jäsenmäärästä).
3. Kunnan alueella olevissa kaupoissa on yleisesti saatavilla kattava valikoima Reilun kaupan tuotteita.
4. Kunnan alueella on useita yrityksiä tai yhteisöjä, jotka ovat sitoutuneet käyttämään Reilun kaupan kahvia ja teetä.
5. Kunta osallistuu kahdesti vuodessa järjestettäviin Reilun kaupan viikkoihin.
6. Kunnan alueella on tiedotuspiste, josta on saatavilla materiaalia Reiluun kauppaan liittyen.
Lisää tietoa Reilusta kaupasta löydät osoitteesta www.reilukauppa.fi