Oulunkaari tukee yrittäjiä uudella Yrityskaari-hankkeella
Tavoitteena on tukea lähes kahtasataa Iin, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan yritystä.
Oulunkaaren alueella perustetaan vireästi uusia yrityksiä. Jotta uudet yritykset pääsevät kasvuun, ne tarvitsevat sekä yhteisiä että yrityskohtaisesti räätälöityjä asiantuntijapalveluita. Hanke antaa tukea ja valmennusta muun muassa markkinointiin, tietotekniikan hyödyntämiseen sekä talouden suunnitteluun. Hanke tukee myös pitempään toimineita yrityksiä tarjoamalla asiantuntija-apua esimerkiksi innovaatioiden tuotteistamiseen, tuotannon kehittämiseen, henkilöstön osaamiseen ja kansainvälistymiseen.
Osa palveluista on maksuttomia ja maksullisiin palveluihin on mahdollista saada huomattavaa tukea (max 80%) hankkeen kautta.
Yrityskaari-hanke palvelee kaikkia Iin, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan yrittäjiä 31.12.2013 saakka. ESR-rahoitteista hanketta hallinnoi Oulunkaaren kuntayhtymä, ja sitä rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja hankkeeseen osallistuvat kunnat.
Tästä linkistä pääsette kyselylomakkeelle, jonka avulla kartoitamme teidän kiinnostusta osallistua hankkeeseen!
Lisätietoja:
Pekka Vanhala
ATK-kehittäjä, Yrityskaari- hanke
Oulunkaaren kuntayhtymä
Piisilta 1, Micropolis, 91100 Ii
p. 050 569 4129
fax (08) 553 6507
pekka.vanhala(a)oulunkaari.com