a a a

22.05.2012
Uusi moottorikelkkareitti etenee oikaisuvaatimuksista huolimatta

Ylivuotto-Särkijärvi-moottorikelkkailureitin suunnitelmasta tuli keväällä seitsemän muistutusta. Utajärven kunta esitti huhtikuussa, että kaikki muistutukset hylätään, sillä niissä ei tullut esille, että reitistä olisi todellista maastoliikennelain tarkoittamaa huomattavaa haittaa. Osa muistutuksista oli henkilöiltä, joilla ei ollut muistutusoikeutta. Kunta esitti samalla, että reitille annetaan välitön toteutuslupa.

Huhtikuisesta päätöksestä on tullut kuntaan viisi oikaisuvaatimusta. Kunnanhallitus käsitteli vaatimukset kokouksessaan 21. toukokuuta ja päätti, että ne merkitään tiedoksi, mutta ne eivät aiheuta toimenpiteitä.

98 kilometrin mittainen reitti kulkisi Ylivuoton Kivijärvi-reitistä Sanginkylän ja Juorkunan kautta Särkijärvelle Puolangan rajalle. Lisäksi suunnitelmaan kuuluvat pistoreitit Alavuotolle, Sanginjärvelle, Juorkunaan ja Särkijärvelle. Kunta pitää reittiä erittäin tarpeellisena, sillä sen avulla voidaan hallita ja ohjata Utajärvi-Puolanka-välin moottorikelkkailua. Utajärven ja Ylikiimingin kuntien sekä Pohjanperän kylien yritysten ja yhteisöjen yhteinen reittihanke on aloitettu jo vuonna 2006.

Reittitoimituksen jälkeen voidaan käynnistää rakentamisneuvottelut ympäristökeskuksen kanssa. Reitti tulisi runkoreitiksi Oulujokivarren reitistön ja Kainuun kelkkauraston välille, joten olisi perusteltua, että Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus rakentaisi reitin.

 

 

Lisätietoja päätöksistä:
kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi, (08) 5875 5707
tekninen johtaja Jouni Jurva, (08) 5875 5709

Hae sivustolta