Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

12.06.2017

Lähde Tanskaan Kantama-hankkeen matkassa 1.-4.9.

Oulunkaaren Kantama-hanke järjestää opintomatkan Tanskaan Århusin ruokafestivaaleille 1.-4.9. Samalla tutustumme Jyllantiin sekä paikalliseen yritystoimintaan ja jakelukanaviin.

Matka maksaa vain 495 euroa per henkilö. Hinta sisältää lennot Oulusta Helsingin kautta Billundiin, kolmen yön majoittumisen hotellissa sekä ohjelman mukaiset matkat ja osallistumismaksut perillä.

Århusin ruokafestivaalit ovat Pohjois-Euroopan suurin ruokatapahtuma. Viikonlopun aikana festivaaleilla käy noin 30 000 vierailijaa. Festivaaleilla on mm. erilaisia tapahtumia, maistiaisia ja seminaareja, jotka esittelevät pohjoista ruokakulttuuria. Lisätietoja: http://www.foodfestival.dk/en/

Tanskan Jyllannissa on monipuolista elinkeinotoimintaa. Erityisesti maatalous- ja elintarviketuotanto on merkittävässä roolissa. Esimerkiksi Arlan pääpaikka sijaitsee Århusin lähellä. Lisäksi Jyllannissa on paljon puu- ja designalan pk-yrityksiä. Käyntikohteet sovitaan osallistujien kiinnostuksen mukaan.

Matka toteutetaan, jos kiinnostuneita on tarpeeksi. Lisätietoja sekä alustavat ilmoittautumiset viimeistään ke 21.6.

ulla.lehtinen@oulunkaari.com, 040 660 5828

Arkistoon »