Koulukuljetus
Esi- ja perusopetuksen oppilailla sekä lukion opiskelijoilla on oikeus Utajärven kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen tietyin ehdoin.
Lisätietoja koulukuljetuksesta saa Utajärven koululta.
Toimi näin
Pyydä tarvittaessa lisätietoja palvelusta Rehtori, kasvatusjohtajalta.
Tausta ja lainsäädäntö
Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka
* on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
* muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.
Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.
Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.
Perusopetuslakihttp://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628
Verkkoasiointi
Utajärven kunnan Wilma
Utajärven kunnan Wilma on opetustoimen ja varhaiskasvatuksen yhteinen asiointikanava.
Alaikäisten opiskelijoiden huoltajat seuraavat ja selvittävät Wilman kautta opiskelijan poissaoloja, viestivät opettajien kanssa ja lukevat koulun tiedotteita.
Opiskelijat valitsevat Wilmassa kursseja, seuraavat suorituksiaan, lukevat tiedotteita ja viestivät opettajien kanssa.
Opettajat syöttävät Wilman kautta arvioinnit ja poissaolot, päivittävät henkilötietojaan ja viestivät opiskelijoiden ja huoltajien kanssa.
Wilman kautta vanhemmat voivat tehdä Wilmassa hakemuksen varhaiskasvatukseen, päiväkodin henkilökunnalle ja lukea varhaiskasvatuksen tiedotteista.
Verkkoasiointi
Yhteystiedot
Utajärven koulu
Koulu antaa esi-, perus- ja lukio-opetusta, sekä järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa.
Puhelin
Kanslia (opetustoimi), Repola Mervi+358504440950
Kanslia (varhaiskasvatus, opetustoimi), Aksila Suvi
+358401836134
Rehtori, kasvatusjohtaja, Kettukangas Jari
+358505673335
Apulaisjohtaja (esiopetus ja perusopetuksen vuosiluokat 1.-5.), Hartikka Heli
+358504308900
Sähköposti
utajarvenkoulu@utajarvi.filukio@utajarvi.fi
Käyntiosoite
Laitilantie 891600 UTAJÄRVI
Aukioloajat
Maanantai 08:00 - 15:00Tiistai 08:00 - 15:00
Keskiviikko 08:00 - 15:00
Torstai 08:00 - 15:00
Perjantai 08:00 - 15:00
siirry suomi.fi palveluun