Korona-aikana nuorista tarvitaan näkymättömiä sankareita
Julkaistu 08.04.2020

Koronavirus on mullistanut monen nuoren elämän, kun tuttu koulurutiini on keskeytynyt eivätkä kaveripiirin hyvät ystävät enää ole jatkuvasti läsnä. Myös vastuu omasta oppimisesta on lisääntynyt. Tilanne ei varmasti ole helppo ja kotona oleminen saattaa kiristää hermojen lisäksi myös välejä omiin vanhempiin tai seurustelukumppaniin. Rutiineja joutuu etsimään uusista asioista, ja tarve ystävien kanssa olemiseen ja yhteydenpitoon on kova.

Haluamme kuitenkin muistuttaa nuoria siitä, että tässä poikkeustilanteessa nuorista kaivataan nyt nimenomaan näkymättömiä sankareita: pysyttelemällä kotona ja välttämällä isoja kaveriporukoita, voi oikeasti säästää jonkun ihmisen hengen.

Koronavirus on yleisvaarallinen tauti, mikä tarkoittaa sitä, että se leviää helposti. Parasta temmellyskenttää sille ovat ystäväpiirin kokoontumiset, joissa oleskellaan tiiviisti yhdessä. Jo esimerkiksi neljän ystävän kokoontuminen voi altistaa tartunnalle neljä kokonaista perhettä. Ja vaikka koronaviruksen oireet ovat useimmilla ihmisillä lieviä, voivat ne joillekin aiheuttaa hengenvaaralliset oireet. Sosiaalisia kontakteja ei siis ole turhaan kehotettu vähentämään ja välttämään. Valitettavasti kaikki nuoret eivät ole tätä ymmärtäneet, vaan kavereiden tai seurustelukumppanin kanssa oleskelua on jatkettu kuten ennenkin. Nuorten olisikin hyvä kysyä itseltään, mikä ja missä liikkuminen on minulle niin tärkeää ja välttämätöntä, että annan koronavirukselle mahdollisuuden levitä omaan tai ystävieni perheisiin.

Nuorilla on puolellaan myös etu, jota monella vanhemmalla ihmisellä ei ole: olette taitavia teknologioiden, laitteiden ja sosiaalisen median käyttäjiä. Nyt jos koskaan näiden mahdollisuuksien käyttö yhteydenpitoon ja ystävien kanssa olemiseen on enemmän kuin sallittua ja suositeltavaa. Jos taas tuntee, että rajoitukset vaikuttavat vahvasti omaan mielialaan eikä ystäville tai läheisille puhuminen auta, voi keskusteluapua hakea esimerkiksi koulukuraattoreilta ja kouluterveydenhoitajilta. Myös valtakunnalliset tukipuhelimet palvelevat.

Vaikka kotona oleskelu ja etäyhteydenpito saattavat tuntua tylsältä, kehotamme nuoria silti olemaan kärsivällisiä ja pysymään näkymättömissä, kuten moni muukin ihminen tällä hetkellä. Liikkumisen rajoitukset ja muut koronavirusta vastaan tehdyt toimenpiteet ovat toimivia, ja jos vielä jaksamme niitä jonkin aikaa noudattaa, rajoituksia voidaan alkaa myös asteittain purkaa. Kavereiden tai seurustelukumppanin tapaamista ei tarvitse odottaa näkymättömissä ikuisuutta.

Mirva Salmela, perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja, Oulunkaari
Tuula Saukkonen, johtava lääkäri, ylilääkäri, Oulunkaari

 

päivitetty viimeksi: 08.04.2020 12:27