Utajärven kunta julistaa haettavaksi yhden (1) vakinaisen varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän
Julkaistu 18.02.2021

Kelpoisuusvaatimuksena opettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) 26§ tai 27§ siirtymäsäädösten mukainen varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.

Tehtävissä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6§ 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, motivoituneisuutta, oma-aloitteisuutta ja kokemusta varhaiskasvatustyöstä. Odotamme sinulta innostunutta työotetta työn kehittämiseen mm. positiivisen pedagogiikan käyttöä työvälineenä. Mahdollisuus työskennellä vuorohoitoryhmässä jatketulla aukioloajalla katsotaan eduksi.

Palkkaus perustuu tehtävän vaativuuteen, hinnoittelutunnus 05VKA044 (KVTES). Tehtäväkohtainen palkka tehtävän vaativuuden mukaisesti on 2529,56 €/kk, jonka lisäksi voidaan maksaa työkokemuslisää.

Lisätietoja antaa varhaiskasvatuksen esimies Sanna Valkonen, p 050 5213748.

Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Sähköinen hakemus liitteineen tulee jättää 18.04.2021 klo 23.59 mennessä osoitteessa http://www.kuntarekry.fi

Utajärvi on visiomme mukaan vuonna 2030 onnellisuuden edellytyksiä luova kunta, jossa kuntalaisilla on mahdollisuus tehdä töitä ja harrastaa sekä olla osa välittävää kylämäistä yhteisöä. Utajärvellä on laadukkaat palvelut ja hyvä sijainti. Tavoitteenamme on kehittää kunnan toimintaa toimimalla ”pikkuisen paremmin kuin muut”.

 

päivitetty viimeksi: 19.08.2021 11:48