Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Utajärven kunnan koronatiedote

Koordinaatioryhmä kokoontui 1.6.2021. Ryhmä totesi, että epidemia on Pohjois-Pohjanmaalla perustasolla. Tartuntojen määrä on säilynyt alueella maltillisena, ilmaantuvuus on alhainen ja tartuntaketjut ovat hallinnassa. Koronarajoituksia ja -suosituksia voidaan siten jälleen purkaa. Kaikessa toiminnassa tulee kuitenkin edelleen kiinnittää huomiota hygieniaan, oheisiin maskinkäyttösuosituksiin ja sisätiloja koskeviin turvaväliohjeisiin.

Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kokoontumismäärien rajoittaminen ei ole enää välttämätöntä, joten rajoituksista luovutaan aluehallintoviraston päätöksellä 1.6. alkaen. Suosituksissa tullaan huomioimaan valtioneuvoston mahdolliset uudet linjaukset.

Epidemian kesään liittyvä kausivaihtelu ja rokotekattavuuden parantuminen helpottaa tilannetta koko ajan. Koronavirusta kuitenkin edelleen esiintyy, ja se on osalle ihmisistä hengenvaarallinen. Muutokset ja paikallisesti annettavat kiristykset näihin ohjeisiin ovat siten mahdollisia – seuraathan viestintäämme.

Koronarokotuksia suositellaan otettavaksi. Rokote on turvallinen. Se suojaa hyvin vakavalta tautimuodolta. Mitä useampi rokotuksen ottaa sitä vähemmän viruksella on mahdollisuus levitä. Koronarokotusten osalta kannattaa seurata Oulunkaaren kuntayhtymän päivittyvää tiedotetta.

Suositusten paikallinen soveltaminen Utajärvellä 1.6.2021 lukien

Kokoontumisrajoitukset on purettu kokonaan.

  • Kirjasto on auki normaalisti. Toiminnassa tulee huomioida koronaturvallinen asiointi myös omatoimikirjaston osalta.
  • Kuntosali on avoinna normaalisti.
  • Ohjatut kuntosalivuorot ovat avoinna normaalisti.
  • Aikuisten liikuntasalivuorot ovat avoinna normaalisti.
  • Nuorisotalo on avoinna normaalisti.
  • Alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten osalta harrastustoiminta jatkuu normaalisti.
  • Uintiretket ovat päättyneet tämän kevään osalta.
  • Oulujoki-opiston ryhmätoiminnot ovat kesätauolla.
  • Hyvinvointitalo on normaalissa toiminnassa.

Asiointipiste on avoinna siten, että se palvelee asiakkaita ma-pe 9-11.

    • Asiointipisteen oven ulkopuolella on postilaatikko, johon asiakkaat voivat jättää mm. Kelalle menevät kirjeet. Asiointipisteen työntekijät ovat töissä eli he vastaavat puhelimeen ja ohjaavat asiakkaita. Asiointipisteen puhelinnumero on 08 587 557 00 ja sähköposti asiointipiste@utajarvi.fi 

Varhaiskasvatuksen toiminta järjestetään normaalisti.

Yksityis- ja yleisötilaisuudet

  • Yleisö- ja yksityistilaisuuksien osallistujamäärää ei rajoiteta. Kokoontumisrajoitukset on purettu kokonaan.
    • Suositellaan hyödyntämään myös etäosallistumista.
  • Kunta on avannut kunnan kokoustilat järjestöjen käyttöön. Vastuu turvallisuudesta on tilaisuuden järjestäjällä ja järjestäjän tulee huolehtia, että osallistujat käyttävät maskeja ja huolehtivat käsihygieniasta.

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista.
  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei ole mahdollista välttää, koskee myös takseja ja kimppakyytejä
  • Koronatestiin matkalla ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä, mikäli turvavälit eivät toteudu. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.
  • Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Suositellaan, että vieraillaan pienissä ryhmissä ja suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Etätyösuositus

  • Työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti 27.6. saakka.

Etäkokouskäytännöt

  • Hyödynnetään pääasiassa etäkokouskäytäntöjä työpaikkojen ja vapaa-ajan kokouksissa.
  • Luottamushenkilötoimielimet voivat kokoontua normaalisti. Kokoontumisen tavasta päättää ao. puheenjohtaja. Riskien vähentämiseksi huomiota on kiinnitettävä kokoustilojen väljyyteen, suojaetäisyyksiin ja kokouspaikan hygieniaan (desifiointiaineet, maskit ym.)

Palvelulinja Unto liikennöi normaalisti eli ikäihmisten omatoiminen asiointi on mahdollista. Maskin käyttö ja hyvä käsihygienia asioidessa on erittäin tärkeää.

Lisäksi kunta jatkaa kauppakassipalvelun tarjoamista ikäihmisille sekä riskiryhmään kuuluville juhannuksen alusviikolle saakka siten, että tilauspuheluita otetaan vastaan 23.6.2021 saakka.

julkaistu: 10.06.2021 klo 10:13, päivitetty viimeksi: 18.06.2021 15:08

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta