Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Utajärven kunnan covid-19 katsaus ja suositukset 9.1.2022

Koronaan liittyvät rajoitukset ja linjaukset ovat muuttuneet viime päivinä nopeasti. Tavoitteena on ollut pitää toimintoja yllä mahdollisimman monipuolisesti, kuitenkin samalla terveydenhuollon kantokyky huomioiden. Pystymme hyvin reagoimaan muuttuviin tilanteisiin ja pyrimme myös siihen, että kaikki ikäryhmät otetaan huomioon ja palvelut pysyisivät laajasti toiminnassa. Rajoitukset muuttuvat kuitenkin useasti, joten tilanne on ajoittain hieman hämmentävä.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on 8.1 päättänyt seuraavaa;

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueella kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueella kaikki ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 5 (viisi) henkilöä.

Määräys on voimassa ajalla 9.1.2022-31.1.2022.

Tämä tarkoittaa, että Avi on kumonnut aiemmat tiloja koskevat rajoitukset. Tästä johtuen;

  • Avaamme nuoriso- ja liikuntatalon 10.1.2022 normaaliin toimintaan
  • Avaamme jäähallin 10.1.2022 normaaliin toimintaan
  • Avaamme hyvinvointitalon 10.1.2022 normaaliin toimintaan

Tilojen käyttämistä varten täytyy olla suunnitelma, että lähikontakteja voidaan välttää mahdollisimman hyvin. Ryhmät alkavat edelleen 5 min myöhemmin ja loppuvat 5 min aiemmin kaikissa tiloissa.

Yleiset uintimatkat Rokualle alkavat 13.1.-28.4.2022 (ei 10.3.) torstaisin siten, että lähtö Utajärveltä Rokualle on klo 12.15 ja paluu Rokualta Utajärvelle lähtee klo 15.00. Rokualla täytyy esittää koronapassi.

Yleisötapahtumat ja tilaisuudet ovat edelleen kiellettyjä.

Lasten kerhot ja harrastukset aloittavat maanantaina 10.1 normaalisti. Liikuntasalivuorot ja jäähallivuorot käynnistyvät kaikille normaalisti 10.1. Ohjattu tuolijumppa ja ikääntyvien kuntosalitoiminta jatkuu keskiviikkona 12.1. Oulujoki-opiston kerhoihin liittyen seuratkaa sieltä tulevaa omaa ohjeistusta. Tiedotamme lisää, mikäli tilanteet jälleen muuttuvat.

Lisätietoja
Reetta Tuovinen-Salo
va. Hyvinvointijohtaja, Utajärven Kunta
Puh: 040 529 8359

julkaistu: 09.01.2022 klo 11:38, päivitetty viimeksi: 09.01.2022 11:38

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta