Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Oulunkaaren ympäristöpalvelut tiedottaa

Oulunkaaren ympäristöpalvelut on kunnan elintarvike-, terveydensuojelu- ja tupakkavalvontaviranomainen sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja eläinlääkintähuollon järjestäjä Iissä, Pudasjärvellä, Utajärvellä ja Vaalassa. 

Terveysvalvonta 

  1. Tarkastetun lihan myyminen, joka on peräisin teurastamosta, edellyttää, että tuottaja on tehnyt elintarvikehuoneistoilmoituksen (vaikka varsinaista huoneistoa ei ole).
  2. Tarkastamatonta poronlihaa (ei jauhelijaa tai jalosteita) poronomistaja saa myydä edellyttäen, että poronomistaja on tehnyt teurastusta ja suoramyyntiä koskevan elintarvikehuoneistoilmoituksen.
  3. Ravintolan toimijan vaihtumisesta tai toiminnan päättymisestä (koskee muitakin elintarvike- ja terveydensuojeluvalvonnan kohteita) tulee ilmoittaa Oulunkaaren ympäristöpalveluille.
  4. Satunnaisesta elintarvikkeiden myynnistä tapahtumissa, ja esimerkiksi kasvisten suoramyynnistä on ohjeistusta mm. Ruokaviraston sivuilla osoitteessa: Elintarvikealan toiminta yksityishenkilönä - Ruokavirasto.
  5. Liikkuvasta elintarvikehuoneistosta tapahtuvasta myynnistä on tiedotettava 4 vuorokautta ennen siihen kuntaan, jonka alueella toimitaan. Oulunkaaren ympäristöpalveluiden alueella tapahtuvasta myynnistä voi ilmoittaa ympäristöpalvelujen sähköpostiin.
  6. Elintarvike- ja terveydensuojelulain mukainen vuosittainen valvonnan perusmaksu tuli voimaan 1.1.2022 ja se peritään valvonnan piirissä olevilta kohteilta vuoden 2022 aikana. Perusmaksu on 150 euroa vuodessa valvottavalta kohteelta. Lisätietoa perusmaksusta on aiemmin nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa: Elintarvike- ja terveydensuojelulain mukainen vuosittainen valvonnan perusmaksu tuli voimaan vuoden alusta - Pudasjärvi (pudasjarvi.fi).
  7. Vesilaitosten (myös pienet osuuskunnat) tulee toimittaa riskinarvioinnin perusteella häiriötilanteiden varalle laadittu varautumissuunnitelma Ely-keskukselle ja Oulunkaaren ympäristöpalveluille. Lisäksi yli 50 käyttäjän tai yli 10 m3/vrk laitoksien tulee laatia riskinarviointi sekä valvontatutkimusohjelma.

Eläinlääkintähuolto

  1. Eläintenpitäjäksi tulee rekisteröityä myös yksittäisiä lampaita, vuohia, (mini)sikoja tai siipikarjaa jne. pitävien harrastajien. Rekisteröityminen tehdään kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle ja samalla rekisteröidään eläintenpitopaikka. Eläintenpidon päätyttyä rekisteröintien lopettamista tulee pyytää maaseutuelinkeinoviranomaiselta. Rekisteröinnit voi tehdä myös internetissä Eläintenpitäjärekisterin asiointipalvelussa osoitteessa Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteri 1.1.4 (ruokavirasto.fi). Käyttö on maksutonta.
  2. Alkutuotannon muutoksista, kuten karjanpidon lopettaminen tai sukupolvenvaihdos, tulee ilmoittaa kirjallisesti sekä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle että elintarvikevalvontaan (esim. kunnaneläinlääkärille). Ympäristöluvanvaraisen tai yleisen ilmoitusmenettelyn mukaisen maatilan tulee lisäksi nimenomaisesti ilmoittaa muutoksesta kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
  3. Raadot tulee haudata viipymättä ja hyvin Pudasjärvellä ja Iissä Ruokaviraston ohjeiden mukaan (Hautaaminen - Ruokavirasto). Raatojen tulee odottaa hautaamista peitettyinä. Mahdollisesta haaskapaikasta tulee tehdä rekisteröimisilmoitus kunnaneläinlääkärille (maksullinen). Rekisteröinnin voi tehdä myös internetissä Eläintenpitäjärekisterin asiointipalvelussa osoitteessa Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteri 1.1.4 (ruokavirasto.fi) (maksuton). Vaala ja Utajärvi kuuluvat raatokeräilyalueeseen, ja tuotantoeläinlajien hautaaminen on pääsääntöisesti kielletty.
  4. Hevosella tulee olla tunnistusasiakirja (passi), joka tulee pitää hevosen pitopaikassa ja olla mukana hevosta kuljetettaessa.

Ympäristönsuojelu

  1. Roskaaminen on kielletty. Siivousvastuu on ensisijaisesti roskaajalla, mutta jos roskaajaa ei tiedetä, maanomistaja joutuu siivoamaan jätteet maaltaan omalla kustannuksellaan. Jätteiden omatoiminen polttaminen tai maahan hautaaminen on kielletty. Jätteet tulee toimittaa asianmukaiseen keräykseen. Haja-asutusalueella saa polttaa pieniä määriä puutarhajätettä kuten kuivia risuja ja oksia. Polttaminen ei saa aiheuttaa naapurustolle savu- tai muuta haittaa. Edellisvuosien pyöröpaaleja ei tule jättää pellonreunaan, vaan ne tulee kompostoida ilman muoveja ja verkkoja.
  2. Likakaivojen (sako- ja umpikaivojen) tyhjennys tulee tilata ensisijaisesti jätehuoltoyritykseltä. Lietettä ei saa levittää käsittelemättömänä peltoon eikä koskaan metsään. Viljelijä voi levittää lietteen omasta sakokaivosta pellolleen edellyttäen, että lietteeseen lisätään sammutettua kalkkia 8,5 kg / m3, sekoitetaan hyvin ja annetaan vaikuttaa 2 tuntia. Levitetty liete tulee kirjata lohkokirjanpitoon.
  3. Jätevesijärjestelmä tuli uusia 31.10.2019 mennessä, jos vesistöön on matkaa alle 100 metriä, jos kiinteistö sijaitsee vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella ja joka tapauksessa rakennuslupaa edellyttävän remontin yhteydessä. Edullisin ratkaisu esim. mökeissä on luopua vesivessasta ja siirtyä kuivakäymälään, jolloin pelkille harmaille vesille voi riittää nykyinen järjestelmä. Lisätietoja: https://www.pudasjarvi.fi/rakentaminen/rakennusvalvonta/jatevesien-kasittely/
  4. Öljyvuodoissa (ml. muut kemikaalit) likaantunut maa-aines tulee kaivaa ylös ja kuljettaa sallittuun vastaanottopaikkaan, kun kyseessä ovat pienet vuodot ei pohjavesialueella. Suuremmista vuodoista ja vuodosta pohjavesialueella tulee ilmoittaa pelastuslaitokselle ja Oulunkaaren ympäristöpalveluille.
  5. Polttoainesäiliöt (lämmitysöljy- ja maatilasäiliöt) tulee tarkastuttaa virallisella tarkastajalla säännöllisesti. Säiliöiden säännöllisellä kuntotarkastuksella voidaan ehkäistä kalliita maanpuhdistustoimia vaativat vuodot.
  6. Käytöstä poistetut öljysäiliöt tulee pääsääntöisesti nostaa pois maasta. Mikäli maanalaisen säiliön nostaminen maasta on teknisesti vaikeaa tai siitä aiheutuu merkittävää vahinkoa muulle omaisuudelle, tulee Oulunkaaren ympäristöpalveluilta hakea kirjallisesti lausuntoa säiliön maahan jättämiseksi.
  7. Maa-ainestenotto kotitarvekäyttöön on sallittua omalta maalta 500 m3 asti ja edellyttää sen jälkeen ilmoitusta Oulunkaaren ympäristöpalveluille. Maa-ainesten luovuttaminen edellyttää maa-ainesluvan hakemista.
  8. Ympäristöluvan tai maa-ainestenottamisluvan päätyttyä toimintaa ei saa jatkaa ilman uutta lupaa.
  9. Muusta kuin vähäisestä ojituksesta on ilmoitettava ELY-keskukseen vähintään 60 vrk etukäteen. Ojitus vaatii vesilain mukaisen luvan, jos siitä voi aiheutua vesialueen pilaantumista tai muuta haitallista vaikutusta vesistössä. Lupaa haetaan aluehallintovirastolta. Vähäisessäkään ojituksessa ojaa ei saa kaivaa suoraan vesistöön.
  10. Enintään 500 m3 koneellisesta ruoppauksesta on tehtävä ilmoitus vähintään 30 vrk etukäteen ELY-keskukselle. Ilmoituksen liitteenä tulee olla vesialueen omistajan suostumus. Yli 500 m3 ruoppaukselle tulee hakea lupa aluehallintovirastolta.
  11. Kunnalliset jätehuoltomääräykset ovat paikallisia määräyksiä, jotka ovat voimassa kuntakohtaisesti sekä Iissä, Pudasjärvellä, Utajärvellä ja Vaalassa. Iissä on voimassa lisäksi kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset.
  12. Roskaaminen on kielletty. Siivousvastuu on ensisijaisesti roskaajalla, mutta jos roskaajaa ei tiedetä, maanomistaja joutuu siivoamaan jätteet maaltaan omalla kustannuksellaan. Jätteiden omatoiminen polttaminen tai maahan hautaaminen on kielletty. Jätteet tulee toimittaa asianmukaiseen keräykseen. Haja-asutusalueella saa polttaa pieniä määriä puutarhajätettä kuten kuivia risuja ja oksia. Polttaminen ei saa aiheuttaa naapurustolle savu- tai muuta haittaa. Edellisvuosien pyöröpaaleja ei tule jättää pellonreunaan, vaan ne tulee kompostoida ilman muoveja ja verkkoja.
  13. Likakaivojen (sako- ja umpikaivojen) tyhjennys tulee tilata ensisijaisesti jätehuoltoyritykseltä. Lietettä ei saa levittää käsittelemättömänä peltoon eikä koskaan metsään. Viljelijä voi levittää lietteen omasta sakokaivosta pellolleen edellyttäen, että lietteeseen lisätään sammutettua kalkkia 8,5 kg / m3, sekoitetaan hyvin ja annetaan vaikuttaa 2 tuntia. Levitetty liete tulee kirjata lohkokirjanpitoon.
  14. Jätevesijärjestelmä tuli uusia 31.10.2019 mennessä, jos vesistöön on matkaa alle 100 metriä, jos kiinteistö sijaitsee vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella ja joka tapauksessa rakennuslupaa edellyttävän remontin yhteydessä. Edullisin ratkaisu esim. mökeissä on luopua vesivessasta ja siirtyä kuivakäymälään, jolloin pelkille harmaille vesille voi riittää nykyinen järjestelmä. Lisätietoja: https://www.pudasjarvi.fi/rakentaminen/rakennusvalvonta/jatevesien-kasittely/
  15. Öljyvuodoissa (ml. muut kemikaalit) likaantunut maa-aines tulee kaivaa ylös ja kuljettaa sallittuun vastaanottopaikkaan, kun kyseessä ovat pienet vuodot ei pohjavesialueella. Suuremmista vuodoista ja vuodosta pohjavesialueella tulee ilmoittaa pelastuslaitokselle ja Oulunkaaren ympäristöpalveluille.
  16. Polttoainesäiliöt (lämmitysöljy- ja maatilasäiliöt) tulee tarkastuttaa virallisella tarkastajalla säännöllisesti. Säiliöiden säännöllisellä kuntotarkastuksella voidaan ehkäistä kalliita maanpuhdistustoimia vaativat vuodot.
  17. Käytöstä poistetut öljysäiliöt tulee pääsääntöisesti nostaa pois maasta. Mikäli maanalaisen säiliön nostaminen maasta on teknisesti vaikeaa tai siitä aiheutuu merkittävää vahinkoa muulle omaisuudelle, tulee Oulunkaaren ympäristöpalveluilta hakea kirjallisesti lausuntoa säiliön maahan jättämiseksi.
  18. Maa-ainestenotto kotitarvekäyttöön on sallittua omalta maalta 500 m3 asti ja edellyttää sen jälkeen ilmoitusta Oulunkaaren ympäristöpalveluille. Maa-ainesten luovuttaminen edellyttää maa-ainesluvan hakemista.
  19. Ympäristöluvan tai maa-ainestenottamisluvan päätyttyä toimintaa ei saa jatkaa ilman uutta lupaa.
  20. Muusta kuin vähäisestä ojituksesta on ilmoitettava ELY-keskukseen vähintään 60 vrk etukäteen. Ojitus vaatii vesilain mukaisen luvan, jos siitä voi aiheutua vesialueen pilaantumista tai muuta haitallista vaikutusta vesistössä. Lupaa haetaan aluehallintovirastolta. Vähäisessäkään ojituksessa ojaa ei saa kaivaa suoraan vesistöön.
  21. Enintään 500 m3 koneellisesta ruoppauksesta on tehtävä ilmoitus vähintään 30 vrk etukäteen ELY-keskukselle. Ilmoituksen liitteenä tulee olla vesialueen omistajan suostumus. Yli 500 m3 ruoppaukselle tulee hakea lupa aluehallintovirastolta.
  22. Kunnalliset jätehuoltomääräykset ovat paikallisia määräyksiä, jotka ovat voimassa kuntakohtaisesti sekä Iissä, Pudasjärvellä, Utajärvellä ja Vaalassa. Iissä on voimassa lisäksi kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset.

Useimmat tarkastukset ja suoritteet ovat maksullisia. Henkilöstön tehtävät, yhteystiedot, lomakkeet ja maksutaksa löytyvät internetosoitteesta: Ympäristöterveys ja eläimet - Pudasjärvi (pudasjarvi.fi)

Sähköpostiosoite: ymparistopalvelut@pudasjarvi.fi 

julkaistu: 28.06.2022 klo 10:22, päivitetty viimeksi: 28.06.2022 10:22

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta