Siirry sisältöön

Kaavaprosessi ja kaavoitukseen vaikuttaminen 

Kaavan etenemisprosessi on säädetty maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kaikilla kaavatasoilla, sekä laajoja alueita käsittävillä maakuntakaavoilla, että yksityiskohtaisilla asemakaavoilla, noudatetaan samanlaista kaavaprosessia. Kaavaprosessi käynnistyy kunnanhallituksen päätöksellä ja se päättyy lopulta viralliseen lainvoimaisuuskuulutukseen.

Kaavaprosessin vaiheet kaaviokuvana.

Kaavaprosessin vaiheiden tarkoitus on mahdollistaa suunnittelun läpinäkyvyys ja osallistaa alueen käyttäjiä ja toimijoita ottamaan kantaa kaavan suunnitelmiin ja sen lopulliseen sisältöön. Osallisia ovat kaikki, joiden toiminta- ja elinympäristöön kaavahanke vaikuttaa.

Kaavahankkeen alussa nähtäville asetetaan hanketta kuvaava osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Tämän suunnitelman tarkoituksena on kertoa kaavahankkeen sisältö, eli mitä suunnitellaan ja mihin sekä mitä vaikutuksia kaavalla on toteutuessaan. Suunnitelmassa myös yleensä kerrotaan, mitä selvityksiä kaavan laatiminen edellyttää. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi ottaa kantaa erikseen kaavakohtaisesti ilmoitetulla tavalla.

Kaava-asiakirjat ovat nähtävillä kaksi kertaa kaavoitusprosessin aikana, ensin luonnoksena ja sitten ehdotuksena. Luonnoksesta käytetään myös ilmaisua valmisteluvaiheen aineisto. Molempina nähtävilläoloaikoina on mahdollista jättää kirjallisia huomioita koskien kaavan sisältöä ja muita kaavoitusratkaisuja. Hyvässä kaavaprosessissa osallisia huomioidaan aikaisessa vaiheessa ja kerätään alustavia mielipiteitä suunnittelun lähtökohdiksi jo alkuvaiheessa.

Kaavan hyväksyy valtuusto

Kaavan hyväksyy lopulta valtuusto, tästä hyväksymispäätöksestä on mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen joissain tapauksissa valitusoikeuden saamisen myötä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Oikeusasteiden käsittelyiden päätteeksi löydetään sopivat ratkaisut.

Lopulta kaava kuulutetaan lainvoimaiseksi ja se astuu voimaan. Kaavaprosessi päättyy tähän. Isot kaavahankkeet voivat olla vuosia kestäviä projekteja, jotka saattavat valitusten myötä venyä hyvinkin pitkiksi prosesseiksi. Hyvällä osallistamisella ja suunnittelulla pyritään aina minimoimaan valitusten todennäköisyys ja näin saattamaan kaavoja eli maankäytön suunnitelmia käyttöön mahdollisimman tehokkaasti.

Kaavan tarkoitus on ohjata maankäyttöä sellaisilla alueilla, joissa rakentamisen paine on kovempaa.

 

Kaavoitukseen vaikuttaminen

Asemakaavoitukseen vaikuttaminen

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti.

Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy valtuusto. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken.

Toimi näin:

Lisätietoja palvelusta antaa Utajärven kunnan kaavasuunnittelija.

Kenelle ja millä ehdoin:

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Tausta ja lainsäädäntö :

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken.

Asemakaavoitukseen voi osallistua tekemällä aloitteen kaavoituksesta tai jättämällä mielipiteen valmisteilla olevasta kaavasta. Jos kaavaehdotus vaikuttaa asukkaan asumiseen tai työntekoon, hänellä on oikeus antaa kirjallinen muistutus nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta. Kaavan hyväksymispäätöksestä on oikeus tehdä kunnallisvalitus.

Maankäyttö- ja rakennuslakihttp://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen

Yleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueidensa käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ja muiden toimintojen kesken. Yleiskaavasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Kunta voi laatia yleiskaavan joko yksin tai yhdessä naapurikuntiensa (yhteinen yleiskaava) kanssa.

Utajärvellä rakennuslupia myönnetään suoraa oikeusvaikutteisten rantaosayleiskaavojen perusteella.

Toimi näin:

Jos haluat vaikuttaa yleiskaavoitukseen, saat ohjeet kunnalta.

Kenelle ja millä ehdoin:

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin yleiskaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua yleiskaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Tausta ja lainsäädäntö :

Yleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueidensa käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ja muiden toimintojen kesken. Yleiskaavasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Kunta voi laatia yleiskaavan joko yksin tai yhdessä naapurikuntiensa (yhteinen yleiskaava) kanssa.

Maankäyttö- ja rakennuslakihttp://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminen

Maanomistaja voi tehdä ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ranta-alueita koskevasta kaavoituksesta vastaa kunta.

Meren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei yleensä saa rakentaa ilman ranta-asemakaavaa tai sellaista yleiskaavaa, jonka on erikseen todettu kelpaavan rakennusluvan perusteeksi. Myös korjaus- ja täydennysrakentaminen edellyttää asemakaavan noudattamista.

Rantakaavoituksessa otetaan huomioon myös luonnonsuojelu, maisema-arvot, virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesihuollon järjestäminen.

Ranta-asemakaavan laatimiskustannuksista vastaa maanomistaja.

Toimi näin:

Jos haluat vaikuttaa ranta-asemakaavoitukseen, saat ohjeet kunnalta.

Kenelle ja millä ehdoin:

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin ranta-asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua kaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Tausta ja lainsäädäntö :

Maanomistaja voi huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ranta-alueita koskevasta kaavoituksesta vastaa kunta. Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin ranta-asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua kaavoitusprosessiin.

Meren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei yleensä saa rakentaa rakennusta ilman ranta-asemakaavaa tai sellaista yleiskaavaa, joka on erikseen määrätty toimimaan rakennusluvan perusteena. Myös korjaus- ja täydennysrakentaminen edellyttää kaavan noudattamista.

Rantakaavoituksessa otetaan huomioon myös luonnonsuojelu, maisema-arvot, virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesihuollon järjestäminen.

Maankäyttö- ja rakennuslakihttp://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin maakuntakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua maakunnan kaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan alueita, joiden kehittäminen katsotaan eri syistä tarpeelliseksi.

Maakuntakaavan laatimisesta ja muusta maakunnan suunnittelusta huolehtii kuntayhtymä eli maakunnan liitto, jossa alueen kuntien on oltava jäseninä. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain.

Toimi näin:

Jos haluat osallistua maakuntakaavoitukseen, saat ohjeet maakunnan liitolta.

Tausta ja lainsäädäntö :

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin maakuntakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua maakunnan kaavoitusprosessiin.

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan alueita, joiden kehittäminen katsotaan eri syistä tarpeelliseksi.

Maakuntakaavan laatimisesta ja muusta maakunnan suunnittelusta huolehtii kuntayhtymä eli maakunnan liitto, jossa alueen kuntien on oltava jäseninä. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain.

Maankäyttö- ja rakennuslakihttp://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132

Tekninen toimisto

Elinympäristöpalveluiden tiloissa toimii mm. elinympäristöjohtaja, rakennustarkastaja, kunnossapitomestari, kiinteistöhuolto sekä vesi- ja viemärilaitos.

Elinympäristöpalveluiden perustehtävänä on viihtyisän ja turvallisen ympäristön kehittäminen asumiseen, yrittämiseen ja vapaa-ajan viettoon.

Käyntiosoite:

Kirkkotie 27
91600 UTAJÄRVI

Puhelin:

Kiinteistöhuolto ja siivouspalvelut, Tilapalveluiden esihenkilö Asko Repola
+358503494692

Rakennusvalvonnan ja kaavoituksen palvelut, Rakennustarkastaja Janne Heikkinen (tavoitettavissa ma-to)
+358408316068

Infrarakentaminen sekä vesi- ja viemärilaitos, vs. käyttöteknikko, kunnossapitomestari Marko Itälahti
+358505724542

Kadut, ladut sekä ympäristö- ja puistopalvelut, Ympäristötyönjohtaja Päivi Väänänen
+358500186387

Ateriapalvelut, Ateriapalvelupäällikkö Mari Karilainen
+358444970035

Siivouspalvelut, Siivoustyönjohtaja Oili Sieppo
+358504441207

Elinympäristöjohtaja, Elinympäristöjohtaja Petri Leskinen
+358503871973

Sähköposti:

etunimi.sukunimi@utajarvi.fi

Aukioloajat:

Maanantai 06:30 - 15:00
Tiistai 06:30 - 15:00
Keskiviikko 06:30 - 15:00
Torstai 06:30 - 14:15
Perjantai 06:30 - 14:00

Poikkeusaukioloajat:

Rakennustarkastaja on tavoitettavissa ma-to.
08:00 - 16:00

päivitetty viimeksi: 17.07.2024 10:49