Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  
Ohita sivuvalikko

Vireillä olevat kaavat

Kunnassamme on vireillä useita kaavoituksia, kaavojen muutoksia sekä laajennuksia

Lämpötien asemakaava

  • Lämpötien alueelle on suunnitteilla työpaikka- ja kevyen teollisuuden alue
  • Kaava on kuulutettu vireille ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu
  • Onnistuneen kaavarakenteen takaamiseksi tehdään ensin muutama erilainen kaavarakenne, joista parasta lähdetään työstämään eteenpäin

Kirkonkylän asemakaavamuutos

  • Kirkonkylän asemakaavaa päivitetään uuden pohjakartan mukaiseksi
  • Päivitys sisältää teknisten päivityksen sekä jonkin verran kaavan sisällön muutoksia, kuten tonttien tai tontin osien käyttötarkoituksien muutoksia maanomistajien toiveiden mukaisesti. 

Rokuan asemakaavan pohjoisosan päivitys

  • Rokuan asemakaavan pohjoisosan päivitys on käynnistetty ja päivityksen tarkoitus on mahdollisuuksien mukaan kaavoittaa lisää rakennustontteja loma-asuntoja varten ja kehittää yrityksien toimintaympäristöjä
  • Asemakaavan päivityksen yhteydessä toteutetaan Natura-arviointi, jonka tuloksien perusteella tutkitaan uusien rakennuspaikkojen muodostamista herkkään luontoympäristöön
  • Rokuan asemakaavan eteläosan päivitys tullaan myös käynnistämään lähivuosina
  • Rokuan asemakaavan pohjoisosan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja sen riittävyydestä voi jättää kuntaan palautetta koko kaavahankkeen ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (avautuu uuteen ikkunaan).

Sotkajärvi-Alakylä osayleiskaavan laajennus ja päivitys

  • Kaavan päivitys on aloitettu vuoden 2020 alussa
  • Uusien rakennuspaikkojen mitoitusta suunnitellaan matemaattisin perustein

Määtänsaaren asemakaava

  • Määtänsaaren asemakaavaprosessia ei ole käynnistetty saareen linjattavan tie- ja siltalinjauksen puuttuessa

Ponteman tuulivoimapuiston osayleiskaava

  • Hanketta on päätetty edistää YVA:n ja kaavoituksen yhteismenettelyllä
  • YVA-suunnitelma sekä osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 24.6.2021–23.8.2021.
  • Hankkeelle on avattu hyviä havainnevideoita sisältävät internetsivut osoitteeseen: www.tuulipuistopontema.fi (linkki avautuu uuteen ikkunaan)      

Ahmaksen tuulivoimapuiston osayleiskaava

  • Utajärven valtuusto on tehnyt kaavoituspäätöksen ja hankkeeseen liittyvä ennallistamissopimus on hyväksytty 

 

 

päivitetty viimeksi: 23.02.2022 09:34

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta