Utajärven kunnan kehittämistoiminnan ja hankkeiden tarkoituksena on tukea kunnan strategian toteutumista mm. kehittämällä palveluita, parantamalla kunnan viihtyisyyttä ja tukemalla elinkeinoelämän kasvua ja kehittymistä. Utajärven kunnan strateginen painopiste on yhdessä tehtävä elinvoimainen Utajärvi, joka tehdään hyvinvointityön ja elinkeinoelämän yhteistyönä. Olemme vihreän energian hankkeiden edelläkävijä ja useita hankkeita on käynnissä suunnittelun ja toteutuksen eri vaiheissa. Utajärven kunnan hankkeissa tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat Utajärven Yrityspuisto Oy, konsultit, asiantuntijaorganisaatiot ja paikalliset yritykset.
Mutta ei vain energiahankkeita, vaan myös vahvaa kulttuuria. Utajärvi on mukana Oulu2026-kulttuuripääkaupunki-hankkeessa ja esimerkiksi viime kesänä Taidetta kylille -hankkeen myötä Utajärvelle nousi yhteensä seitsemän ympäristötaideteosta Lahdensuuhun, Ahmakselle, Sangille, Juorkunaan, Naamalle ja keskusta-alueelle. Voit tehdä kesäisen retken Utajärvellä tutustumalla kaikkiin teoksiin.
Lisätietoa Taidetta kylille -hankkeesta ja teoksista