Aamu- ja iltapäivätoiminta


Utajärven kunta järjestää perusopetuslain mukaista koululaisten aamu – ja iltapäivätoimintaa Utajärven koululla. Toimintaa tarjotaan esikoululaisille ja 1-3 –luokkalaisille sekä oppilaille, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös. Syyslukukaudesta 2019 alkaen toiminta on esikoululaisille maksutonta.

Aamutoiminta järjestetään Utajärven koulun esiopetusluokassa. APIP-toimintaa järjestetään kaikkina koulupäivinä lauantai -koulupäivää lukuun ottamatta. Toimintaa ei myöskään järjestetä koulujen loma-aikoina. Aamutoimintaa järjestetään klo 7.00 – 8.50 ja iltapäivätoimintaa klo 12.00 – 17.00. Aamulla toiminta on omatoimista, iltapäivätoiminta on tavoitteellista ja ohjattua. Aamutoiminnan aikana ei tarjota aamupalaa.

Iltapäivätoiminnan sisältöalueita ovat leikki ja vuorovaikutus, ulkoilu ja liikunta, kädentaidot ja askartelu, arkiaskareet ja kestävä kehitys, mediataidot, kirjallisuus ja muut ajankohtaisteemat, jotka noudattelevat vuodenaikojen kulkua. Toimintaan sisältyy myös mahdollisuus läksyjen tekemiseen, lepoon ja rauhoittumiseen. Toiminta on luonteeltaan kerhomaista ja toimintatapoja suunnitellaan ja ideoidaan myös lasten kanssa. Iltapäivätoiminnassa tarjotaan välipala klo 14. Välipala syödään koulun ruokalassa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma on luettavissa toimintapaikassa ja myös www-sivuilla. Iltapäivätoiminnassa olevilla lapsilla on mahdollisuus osallistua myös esim. koulun järjestämään kerhotoimintaan. Alkavista kerhoista tiedotetaan erikseen. Vakuutukset aamu- ja iltapäivätoiminnan aikana ovat voimassa lasten osalta samoin kuin koulussakin.

Ennen syyslukukauden alkua järjestetään tutustumispäivä aamu- ja iltapäivätoimintatiloihin. Paikalla ovat myös aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat. Tutustumispäivän ajankohta ilmoitetaan lähempänä tutustumispäivää. Tutustumispäivä on tarkoitettu ensisijaisesti uusille APIP-toiminnassa aloittaville lapsille sekä heidän huoltajilleen, mutta myös muut toiminnassa mukana olevat ovat tervetulleita.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaavat koulun koulunkäynninohjaajat. Utajärven koulun ohjaajiin saa yhteyden aamu- ja iltapäivätoiminnan omasta puhelinnumerosta 050-4327440. Huoltajia pyydetään välittömästi ilmoittamaan mahdollisista muutoksista ohjaajille. Ilmoittamatta jätetystä peruuntuneesta aamu- tai iltapäivätoimintapaikasta menee maksu sopimuksen mukaisesti.

Toimi näin:

Seuraavan lukuvuoden toimintaan haetaan sähköisellä hakemuksella Wilman kautta maaliskuun aikana. Hakuajasta informoidaan koululla, Tervareitti-lehdessä ja kunnan www-sivulla.

Koulun aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan koulun Wilman kautta. Wilmassa oppilaan profiilin kohdalla löytyy ylävalikosta Hakemukset ja päätökset -välilehti, jonka oikeasta ylänurkasta löytyy Tee uusi hakemus -painike. Valitse Hakemus aamu- ja iltapäivätoimintaan, täytä kaikki pyydetyt tiedot ja muista tallentaa hakemus lopuksi. Päätöksen aamu- ja iltapäivätoimintapaikasta saat Wilman kautta kevätlukukauden loppuun mennessä. Mikäli sinulla ei ole vielä Wilma tunnuksia, ota yhteyttä koulun kansliaan, sillä aamu- ja iltapäivätoimintahakemuksen voi tehdä ainoastaan sähköisenä Wilmassa.

Irtisanominen toiminnasta tapahtuu 14 vrk kuluessa kirjallisesti. Toimintaan voi hakea myös kesken toimikauden.

Utajärven kunnan Wilma

Utajärven kunnan Wilma on opetustoimen ja varhaiskasvatuksen yhteinen asiointikanava.

Alaikäisten opiskelijoiden huoltajat seuraavat ja selvittävät Wilman kautta opiskelijan poissaoloja, viestivät opettajien kanssa ja lukevat koulun tiedotteita.

Opiskelijat valitsevat Wilmassa kursseja, seuraavat suorituksiaan, lukevat tiedotteita ja viestivät opettajien kanssa.

Opettajat syöttävät Wilman kautta arvioinnit ja poissaolot, päivittävät henkilötietojaan ja viestivät opiskelijoiden ja huoltajien kanssa.

Wilman kautta vanhemmat voivat tehdä Wilmassa hakemuksen varhaiskasvatukseen, päiväkodin henkilökunnalle ja lukea varhaiskasvatuksen tiedotteista.

Siirry verkkoasiointiin

Aamu- ja iltapäivätoimintapaikan irtisanominen

Lomakkeella voidaan irtisanoa voimassaoleva Aamu- ja iltapäivätoimintapaikka.

Tulostettava lomake ja lomakkeen toimitustiedot:

Aamu- ja iltapäivätoimintapaikan irtisanominen (PDF)

Utajärven koulu, Aamu- ja iltapäivätoiminta
Laitilantie 8
91600 UTAJÄRVI

Utajärven koulu

Utajärven koulussa toimii esiopetus, perusopetus ja lukio. Esiopetuksessa on noin 20 lasta yhdessä opetusryhmässä. Perusopetuksessa oppilaita on noin kolmesataa. Vuosiluokat 1-5 toimivat luokanopetuksessa (alakoulu) ja vuosiluokat 6-9 aineenopetuksessa (yläkoulu). Lukiossa opiskelee yhteensä noin 50 opiskelijaa yksisarjaisessa yleislukiossa. Koulu järjestää myös kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan.

Utajärven koulu antaa tasokasta kasvatusta ja opetusta ajanmukaisessa ja viihtyisässä oppimisympäristössä, jossa vallitsee turvallinen ja innostava ilmapiiri. Kaikessa toiminnassa keskiössä on oppilas. Jokaiselle oppilaalle taataan parhaat mahdolliset edellytykset kasvuun ja oppimiseen. Sekä perusopetuksen että lukion puolella panostetaan jatkossakin vahvasti kansainvälisyyteen ja tietoteknisiin taitoihin.

Käyntiosoite:

Laitilantie 8
91600 UTAJÄRVI

Puhelin:

Kanslia (opetustoimi), Repola Mervi
+358504440950

Kanslia (varhaiskasvatus, opetustoimi), Aksila Suvi
+358401836134

Rehtori, kasvatusjohtaja, Kettukangas Jari
+358505673335

Apulaisjohtaja esiopetus ja perusopetuksen vuosiluokat 1.-5., Hartikka Heli
+358504308900

Apulaisjohtaja yläkoulu ja lukio, Savolainen Sirpa
+358504308915

Sähköposti:

jari.kettukangas@utajarvi.fi
sirpa.savolainen@utajarvi.fi
heli.hartikka@utajarvi.fi
mervi.repola@utajarvi.fi
suvi.aksila@utajarvi.fi

päivitetty viimeksi: 15.04.2024 10:07