Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  
Ohita sivuvalikko

Ystävyyskuntamme Muhu

Utajärven ystävyyskunta on virolainen Muhun kunta (Muhu Vald), joka sijaitsee Muhun saarella Saarenmaalla. Kunnassa on 1908 asukasta (v. 2013), sen asukastiheys on 9,3 asukasta neliökilometrillä ja pinta-ala 206 neliökilometriä.

Ystävyyttä jo 30 vuotta

Utajärven ja Muhun kuntien välinen virallinen ystävyyskuntasopimus on allekirjoitettu lokakuussa 1990, jolloin kunnan ensimmäinen virallinen edustusryhmä vieraili Muhussa. Ystävyyskuntatoiminta on vuosien varrella laajentunut koskemaan monia eri tahoja. Toiminnassa ovat olleet mukana mm. koulut ja kyläseurat sekä yksityishenkilöt.  Vierailuja on tehty puolin ja toisin. Muhu on ensimmäinen kunta, joka perustettiin Viroon itsenäisyyden palautumisen jälkeen.

Utajärvi on monin tavoin auttanut Muhua uuden kunnan kasvuhistoriassa. Osaamista on viety, vuorovaikututusta päättäjien, virkamiesten, koulujen ja kylien kesken on tuloksekkaasti harjoitettu. Myös materiaalista apua varsinkin suhteen alkuvuosina on annettu.

Muhu on mielenkiintoinen matkakohde

Muhussa on yllin kyllin tutustumisen arvoisia paikkoja, jotka kertovat saaren omaleimaisesta ja rikkaasta kansankulttuurista sekä kiehtovasta historiasta. Käsityöperinne on säilynyt hyvin: Muhussa tehdään edelleen värikkäin kukkakirjailuin koristeltuja seinävaatteita, hameita, sukkia ja tossuja, katajasta työstetään veitsiä ja tarjottimia ja taloihin tehdään ikiaikaisia perinteitä noudattaen vankkoja ruokokattoja.

Saarelta löytyy paljon eri majoitusvaihtoehtoja koti- ja maatilamajoituksesta ja mökkimajoituksesta upeaan kartanomajoitukseen. Kesäisin saarella on pysyvien asukkaiden lisäksi runsaasti kesäasukkaita.

päivitetty viimeksi: 15.09.2020 13:24