Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Oulunkaaren koronarokotustilanne 26.3.2021

26.03.2021 klo 11:31

Yli 75-vuotiaat ja heidän kanssaan asuvat omaishoitajat voivat nyt varata koronarokotusajan kuntakohtaisesta rokotusnumerosta. Myös lähiomainen voi varata ajan ikäihmisen puolesta. Simossa ajan varaaminen itse on mahdollista vain yli 80-vuotiaille ja heidän omaishoitajilleen. 75-79-vuotiaille simolaisille henkilökunta soittaa ja tarjoaa rokotusaikaa.

Iissä, Pudasjärvellä, Utajärvellä ja Vaalassa on käynnissä myös 70-74-vuotiaiden ja heidän kanssaan asuvien omaishoitajien rokotukset. Heille henkilökunta soittaa ja tarjoaa rokotusaikaa. Kuntalaisten ei tarvitse muuta kuin vastata myös tuntemattomiin numeroihin.

Yli 70-vuotiaiden osalta sairaudet eivät vaikuta rokotusjärjestykseen, vaan vuoro määräytyy pelkästään iän mukaan. Alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotukset jatkuvat, kun kaikki yli 70-vuotiaat on rokotettu, näillä näkymin huhtikuussa. Koronaan liittyvää työtä tekevät työntekijät sekä ikäihmisten asumisyksiköiden asukkaat ja henkilökunta ovat saaneet ensimmäisen rokotteen ja osa jo vahvistusrokotteenkin.

Jos käyttää vakituisesti muun kuin oman kotipaikkansa terveysaseman palveluja, tulee koronarokotusaika varata itse ja ensisijaisesti kotipaikan koronarokotusnumerosta.

Seuraamme tiiviisti, muuttuvatko kuntalaisten rokottamiskuljetukset jatkossa Kela-korvattaviksi. Virallista valtakunnallista päätöstä Kela-korvauksista ei toistaiseksi ole, joten toistaiseksi henkilökuntamme ei voi kirjoittaa taksi-lappuja. Rokotuksia järjestetään osassa kuntia myös iltaisin tai viikonloppuisin, jolloin omaisilla on paremmat mahdollisuudet huolehtia kuljetuksista.

Kotona rokottaminen ei ole mahdollista

Kotona rokottaminen ei valitettavasti ole mahdollista, sillä rokotteet ovat hyvin vaativia kuljettaa ja säilyttää. Lisäksi koronarokotteissa kuten muissakin rokotteissa on aina anafylaktisen shokin vaara, minkä vuoksi on tärkeää, että rokotepaikalla on riittävästi henkilökuntaa ja asianmukaiset välineet mahdollisen shokin tai muiden jälkioireiden varalta.

Viimeisen viikon aikana Oulunkaarella annettiin noin 800 rokotusta. Ensimmäisen rokotteen on saanut tällä hetkellä noin 4500 henkilöä, ja toisenkin rokotteen saaneita on noin 430 henkilöä. Alueen kokonaisväkiluku on noin 26 200, kun mukaan lasketaan myös alle 16-vuotiaat. Tällä hetkellä Suomessa ei ole tehty päätöstä alle 16-vuotiaiden rokottamisesta. Rokotusmäärien tiedot päivittyvät parin päivän viiveellä. Rokotteita annetaan koko ajan sitä mukaa, kun niitä Oulunkaarelle saadaan.

Jos epäilee sairastavansa koronaa, tulee soittaa oman terveysaseman ajanvarausnumeroon. Rokotuskysymyksissä sen sijaan tulee soittaa kuntakohtaiseen koronarokotusnumeroon. Ajantasaista tietoa rokotusten etenemisestä saa muun muassa Oulunkaaren nettisivuilta, Facebook-tililtä ja paikallismedioista.

Vs. perhekeskuskoordinaattori Kirsi Kähkönen jatkaa rokotuksiin liittyvän lisähenkilökunnan rekrytointia loppukevään ja kesän rokotuksia varten. Työntekijöitä tarvitaan tuolloin sekä puhelinpalveluun, ajanvaraustyöhön että itse rokotustapahtumiin.

 

Astra Zeneca -rokotetta yli 65-vuotiaille

THL:n uusimman linjauksen mukaan Astra Zeneca -rokotetta annetaan jälleen maanantaista lähtien yli 65-vuotiaille. Rokotukset Astra Zenecalla olivat noin viikon ajan keskeytettynä, kun THL ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea selvittivät sen turvallisuutta.

Fimean mukaan Suomessa on ilmoitettu kaksi aivolaskimotukosta Astra Zenecan rokotteen saamisen jälkeen. Molemmilla sairastuneilla henkilöillä on verisuonitukokseen liittyviä lääketieteellisiä riskitekijöitä, ja potilaiden tutkimukset ovat yhä kesken. THL:n mukaan havaitut poikkeukselliset oireet ovat erittäin harvinaisia, eikä toistaiseksi ole varmuutta siitä, liittyvätkö havaitut hyytymishäiriöt rokotukseen.

Astra Zenecan koronarokotteen saaneiden tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon välittömästi, jos heillä ilmenee hengenahdistusta, rintakipua, alaraajojen turvotusta tai pitkittynyttä vatsakipua rokotuksen jälkeen. Terveydenhuoltoon on otettava yhteyttä välittömästi myös, jos rokotusta seuraavina päivinä ilmenee neurologisia oireita, mukaan lukien voimakas tai pitkittynyt päänsärky, näön hämärtyminen, tai pieniä ihonsisäisiä verenpurkaumia muuallakin kuin rokotuskohdassa tai poikkeavaa voimakasta mustelmataipumusta.

Hyvin harvinaisena mahdollisena haittavaikutuksena on ilmoitettu sinustrombooseja eli aivolaskimotukoksia. Niihin liittynyt päänsärky on yleensä alkanut 3-14 vuorokautta rokotuksen jälkeen, ja särky on ollut tyypiltään voimakasta ja selvästi jatkuvasti pahenevaa. Muutaman vuorokauden sisällä rokottamisesta ilmenevä lievempi päänsärky on yleensä vaaraton ja ohimenevä rokotteen tavanomainen haittavaikutus.

THL:n linjauksen mukaan kuntalaiset eivät voi valita, minkä rokotteen he saavat. – Uudet tutkimustulokset Astra Zeneca -rokotteesta osoittavat, että rokote on yhtä tehokas kuin muut rokotteet. Teho vakavaa tautia vastaan on lähes sata prosenttia, THL:n tiedotteessa todetaan.

Oulunkaarella kuntalaisilla on ilmennyt jonkin verran tavanomaisia rokotusten jälkioireita, kuten paikallista kipua, nivelkipuja ja lyhytaikaista lämmönnousua.

Ohjeet rokotukseen saapuvalle

  • Tule vain terveenä. Jos sinulla on koronaan liittyviä oireita kuten vähäisiäkin flunssan oireita, peru sinulle varattu aika.
  • Tarkista, että tulet oikeaan paikkaan. Rokotus voi olla kunnassasi myös muualla kuin terveysasemalla.
  • Käytä maskia ja käsidesiä. Pidä turvaväli muihin rokotettaviin.
  • Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi.
  • Rokote pistetään olkavarteen, joten kannattaa pukeutua niin, että olkavarren saa helposti paljaaksi.
  • Varaa aikaa mahdolliseen jonottamiseen. Koronarokotteet kuten muutkin rokotteet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia rokotteen saamisen jälkeen, minkä vuoksi vointiasi seurataan 15 minuuttia rokotuspaikalla.
  • Saat rokotuspaikalta ohjeet, miten sinun kuuluu toimia, jos sinulla tulee rokotuksesta oireita.
  • Ensimmäinen rokote ei anna vielä kattavaa suojaa koronavirusta vastaan, joten myös rokotuksen jälkeen tulee noudattaa käsienpesu-, maski- ja turvaväliohjeita. Jos saat rokotuksista huolimatta koronaan liittyviä oireita, ota yhteyttä omalle terveysasemallesi.

Kuntamme rokotusnumero ja soittoajat

Rokotusnumeroista voi kysyä lisätietoja koronarokotuksiin liittyen. Myös saamansa ajan voi muuttaa tai perua. Tällä hetkellä ajanvarauksia voivat tehdä soittamalla vain yli 75-vuotiaat ja heidän omaishoitajansa, nuoremmille ryhmille henkilökunta toistaiseksi soittaa kotiin ja tarjoaa aikaa.

UTAJÄRVI: rokotusnumero 08 5875 5014 palvelee ma-pe klo 8-9

rokotuspaikat: Utajärven terveysasema, Kirkkotie 38, sekä Nuoriso- ja liikuntatalo, Koulutie 4.

THL:n määrittelemä rokotejärjestys

  1. Koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat
  2. 1. Teho-osastojen henkilökunta

1.2. Todettuja tai epäiltyjä covid-19-potilaita hoitavien vuodeosastojen ja päivystysosastojen sekä ensihoidon henkilökunta

1.3. Todettuja tai epäiltyjä covid-19-potilaita hoitavien infektiovastaanottojen henkilökunta, koronanäytteenottojen henkilökunta ja koronavirusdiagnostiikkaa tekevä laboratoriohenkilökunta

1.4. Iäkkäiden sosiaalihuollon asumispalvelujen ja laitoshoidon tehostetun palvelun toimintayksikköjen eli ympärivuorokautisen hoivan asukkaat ja henkilökunta

1.5. Kriittinen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö rajatusti, esimerkiksi elinsiirtoyksikköjen henkilökunta

2.1. Ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia

2.1.1. Kaikki 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat ja ikääntyneet

2.1.2. Kaikki 75–79-vuotiaat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat ja ikääntyneet

2.1.3. Kaikki 70–74-vuotiaat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat omaishoitajat ja ikääntyneet

2.1.4. Alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus

2.1.5. Alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus

2.2. Muu koronavirukselle altistuva henkilöstö ja terveyden kantokyvyn kannalta muu keskeinen henkilöstö

  1. Muu aikuisväestö
päivitetty viimeksi: 26.03.2021 11:31

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta