Siirry sisältöön

Heijastinpuu Torimakasiinin edustalla myös tänä vuonna
Julkaistu 01.10.2024

Tänään tiistaina 1.10. vietetään jälleen valtakunnallista heijastinpäivää. Utajärven koulun vanhempaintoimikunta pystyttää Torimakasiinin edustalle myös vuonna heijastinpuun, josta voi halutessaan käydä hakemassa itselleen heijastimen parantamaan näkyvyyttä liikenteessä. 
 
Vanhempaintoimikunta on saanut heijastimia lahjoituksena, mutta heijastinpuuhun saa kuka tahansa tuoda ylimääräisiä, ehjiä heijastimia muiden kanssakulkijoiden turvaksi. Heijastimia lisätään puuhun pitkin syksyä ja talvea niin pitkään kuin heijastimia riittää, mutta toki puu saattaa välillä tyhjentyäkin. Muistetaan, että heijastimet on tarkoitettu kaikkien liikkujien iloksi ja turvaksi, joten ei omita kaikkia heijastimia omaan käyttöön.
 
Vanhempaintoimikunta ottaa myös edelleen vastaan lahjoitusheijastimia ja huolehtii myös niiden ripustamisesta heijastinpuuhun.
 
Yhteydenotot: vanhempaintoimikunnan pj. Suvi Aksila, puh. 040 183 6134
 
Heijastinpäivästä ja heijastimien käytöstä saa lisää tietoa Liikenneturvan www-sivuilta.

 

päivitetty viimeksi: 01.10.2024 09:44