Kenen Jätteitä?Julkaistu 10.07.2020 Viime viikolla oli Utajärven jäteasemalle Mustikkakankaalle tuotu useamman kerran luvattomasti jätteitä. Luvattomista jätteistä tehdään aina rikosilmoitus poliisille. Tuojalle koituu maksettavaksi jätteiden kuljetus pois alueelta sekä jätetaksan mukaiset maksut. Jäteaseman hoitajalle oli yllätys, kun asemalle oli tuotu 27 -30.6 välisenä aikana sähkö- ja elektroniikkajätettä, mm. pakastin/jääkaappi ja mikroja. Lisäksi keskiviikkona 1.7. oli paikalle tuotu iso määrä kylpyhuoneremontin purkujätteitä, huonekaluja, väliovia ja muuta jätettä. Myös lajitellut pahvit menevät myös nyt polttokelpoiseen jätteeseen, koska ne eivät olleet enää hyödynnettävissä. Myös ilmaiseksi vastaanotettavista jätteistä tulee nyt laskua kuljetuksen muodossa. Tekijälle tämä tietää huomattavasti isompaa laskua, kuin mitä jos jätteet olisi tuotu jäteaseman aukioloaikana. Jäteasemien porteille jätetään jätteitä silloin tällöin, mutta näin ison kuorman tuominen on jo harvinaisempaa. Jätelain mukaan ympäristön turmeleminen, johon myös jätteiden tuonti jäteaseman kiinniollessa luetaan, on rangaistava teko, josta voidaan langettaa rikoslainmukainen rikesakko. Aseman kiinniollessa voi alueelle jätteitä tuova henkilö syyllistyä myös muihin rikoksiin. Jos luvattomasti jätteitä tuovaa henkilöä ei tavoiteta, lisätään kustannukset jäteaseman ylläpitokustannuksiin, jotka ovat vaikuttamassa arviointiin seuraavan vuoden jätetaksan hinnoista. Myös aluekeräyspisteiden ja RINKI -ekopisteiden keräysastioiden ulkopuolelle jätteitä jättävä tuoja syyllistyy rikokseen. Jätteiden hylkääminen ympäristöön on rikos. Keräysastioiden ulkopuolelle jätetyt jätteet kulkeutuvat helposti tuulen mukana laajalle. Lisäksi ne houkuttelevat haittaeläimiä, kuten rottia ja lokkeja. Herkästi kosteudesta pilaantuvat jätejakeet, kuten paperi, kartonki ja pahvi, päätyvät usein polttokelpoiseen jätteeseen astian ulkopuolelle jätettäessä. Hyötyjätteiden keräyskulut ja ekopisteiden siivouskulut otetaan huomioon tuotteiden hinnoissa, joten kyllä kuluttaja maksaa tämänkin siivouksen. Väärä lajittelu sekä likaiset jätteet saattavat pilata koko erilliskerätyn erän ja jäte päätyy materiaalikierrätyksen sijasta poltettavaksi. Etenkin pakkausmuovin lajittelussa on vielä puutteita. Kuvassakin oleva pesupunkka kuuluu polttokelpoiseen jätteeseen, ei pakkausmuoviin. Keräysastioissa on aina tarrat, jotka kertovat mitä astiaan saa laittaa. Tietoa löytyy myös netissä; esim. rinkiin.fi -sivustolta sekä Lakeuden EKOn (ohjeet) ja operoijan sivuilta. Teksti ja kuvat Pihla Hasan Lue Lakeuden EKO:n uutinen kokonaisuudessaan täältä. Siirry Lakeuden EKO:n nettisivuille tästä linkistä