Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Utajärven kunnan koronatiedote 3.3.2021

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä tiedotti uusista alueellisista suosituksista 3.3. Suositukset ovat voimassa 8.-31.3.

Utajärven kunnassa voimassa olevia suosituksia päivitetään koordinaatioryhmän linjausten mukaisesti. Mikäli alueellisen koordinaatioryhmän suosituksia päivitetään ennen 31.3., päivitetään myös kunnan ohjeistusta ja tiedotetta.

Alueellinen koordinaatioryhmä totesi, että epidemia on alueella edelleen kiihtymisvaiheessa. Tartuntojen määrä on jossain määrin kasvanut, mutta tartuntojen jäljitys toimii hyvin ja tartuntalähteet pystytään edelleen pääasiassa selvittämään. Tartuntojen määrän kasvun selittää pääosin Oulun kaupunginsairaalan koronaepidemia. Oulun yliopistollinen sairaala ei ole kuormittunut epidemiatilanteen vuoksi.

Valtakunnallisen tilanteen kehittyminen, lomakauteen liittyvä matkustelu ja muuntovirusten mahdollinen leviäminen voi kuitenkin heikentää tilannetta tulevien viikkojen aikana.

Alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaa, että tartuntarypäitä saattaa tulla pienissäkin kunnissa. Tämän takia suositukset ovat samat koko maakunnassa.

Koronarokotusten osalta kannattaa seurata Oulunkaaren kuntayhtymän päivittyvää tiedotetta.

Rajoitusten ja suositusten paikallinen soveltaminen Utajärvellä

  • Kirjasto on auki normaalisti. Toiminnassa tulee huomioida koronaturvallinen asiointi myös omatoimikirjaston osalta.
  • Kuntosali on suljettu.
  • Aikuisten liikuntasalivuorot eivät ole auki.
  • Nuorisotalo toimii alle 18-vuotiaiden nuorten toimintojen osalta. Toiminnassa tulee huomioida koronasuositukset.
  • Alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten osalta harrastustoiminta voi jatkua.
    • Harrastustoiminnan järjestämisessä tulee huomioida kontaktien välttäminen aikuisten ja lasten välillä.
    • Lasten tuonti ja haku tulee järjestää siten, että aikuiset eivät mene sisätiloihin. Saattajien tulee välttää lähikontaktia toisiinsa.
  • Aikuisten harrastustoiminta on edelleen keskeytetty, uintiretket on peruttu, kansalaisopiston kurssit ovat tauolla tai ovat etäopetuksessa.
  • Jäähalli on auki ryhmäharrastustoimintaan alle 18-vuotiaiden osalta käyttöön koronaturvallisia suosituksia noudattaen.
    • Yleisöluisteluvuoroja ei järjestä jäähallissa.
    • Näiden lisäksi jäähalli sekä liikunta- ja nuorisotalo ovat koulun käytössä.
  • Hyvinvointitalon toiminnassa tulee huomioida 6 henkilön kokoontumisrajoitus.
    • Aikuisten harrastustoiminta talon tiloissa on edelleen keskeytetty.
    • Lasten ja nuorten harrastustoiminta Hyvinvointitalolla toimii normaalisti, mutta lasten tuonti ja haku tulee järjestää siten, että aikuiset eivät mene sisätiloihin. Saattajien tulee välttää lähikontaktia toisiinsa.
  • Kunnanvirasto (ainoastaan sähköinen ja puhelinasiointi) sulkua jatketaan 31.3. saakka.
  • Asiointipiste avataan 8.3. lukien siten, että se palvelee asiakkaita ma-pe 9-11.
    • Asiointipisteen oven ulkopuolella on postilaatikko, johon asiakkaat voivat jättää mm. Kelalle menevät kirjeet. Asiointipisteen työntekijät ovat töissä eli he vastaavat puhelimeen ja ohjaavat asiakkaita. Asiointipisteen puhelinnumero on 08 587 557 00 ja sähköposti asiointipiste@utajarvi.fi 
  • Utajärven lukion opiskelijat ja yläkoulun oppilaat jatkavat lähiopetuksessa myös hiihtoloman jälkeen.
  • Varhaiskasvatuksen toiminta järjestetään normaalisti.

Yksityis- ja yleisötilaisuudet

  • Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositellaan rajattavaksi 6 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä.
    • Yksityistilaisuuksia järjestettäessä noudatetaan ohjeita turvaetäisyyksistä, maskin käytöstä ja hygieniakäytännöistä, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja. Suositellaan hyödyntämään etäosallistumista.
  • Kunta on avannut kunnan kokoustilat järjestöjen käyttöön siten, että osallistujamäärä rajataan 6 henkilöön 8.3. alkaen. Vastuu turvallisuudesta on tilaisuuden järjestäjällä ja järjestäjän tulee huolehtia, että osallistujat käyttävät maskeja ja huolehtivat käsihygieniasta.

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset yläkoulusta alkaen
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista
  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei ole mahdollista välttää, koskee myös takseja ja kimppakyytejä
  • Koronatestiin matkalla ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä, mikäli turvavälit eivät toteudu. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.
  • Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Etätyösuositus

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti.

Etäkokouskäytännöt

  • Toteutetaan kokoukset mahdollisimman kattavasti etänä sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa.

Palvelulinja Unto liikennöi normaalisti eli ikäihmisten omatoiminen asiointi on mahdollista. Maskin käyttö ja hyvä käsihygienia asioidessa on erittäin tärkeää.

Lisäksi kunta jatkaa kauppakassipalvelun tarjoamista ikäihmisille ja riskiryhmään kuuluville siihen saakka, kunnes ikäihmiset ja riskiryhmäläiset on rokotettu.

julkaistu: 03.03.2021 klo 16:39, päivitetty viimeksi: 03.03.2021 16:41

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta