Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Kunnanjohtajan terveiset

Hiiliviisaus ja onnellisuus - Utajärven elinvoiman mahdollistajat.

Tällä valtuustokaudella rakennamme hyvinvoivaa kuntaa onnellisuus ja hiiliviisaus näkökulmien kautta. Pohjaamme etenemisemme kunnassa toteutetun onnellisuuskyselyn tuloksiin sekä ”resurssiviisauden tiekartan” mukaisiin strategisiin kärkihankkeisiin. Näiden työvälineiden avulla voimme johtaa hyvinvoinnin ja hiiliviisaan elinkeinoelämän kehittämistä rintarinnan. Hiiliviisailla ratkaisuilla tuemme kuntalaisten onnellisuutta luomalla hiiliviisaudesta työpaikkoja sekä mahdollisuuksia ja lisähyötyä arkielämään.

Aloitimme viime valtuustokaudelle työn hiiliviisauden saralla ja jatkamme tätä työtä edelleen. On hienoa nähdä hiiliviisautta konkreettisesti – uutta elinkeinoa kiertotalouden ja puhtaan energiatuotannon osalta on rakentumassa Mustikkakankaan teollisuusalueelle sekä nykyisten että uusien kumppaneiden kanssa. Hiiliviisaus näkyy konkreettisesti myös Mustikkakankaan laajentumis- ja investointitarpeiden kasvuna sekä teiden että infrarakentamisen käynnistymisenä alueelle ja lisämaahankintoina. Olemme saaneet nostettua hiiliviisauden konkreettisen tekemisen tasolle. Pikkuhiljaa on valmistumassa Kiertotalouden käsikirja, jolla luodaan pelisäännöt viranomaisyhteistyöhön ja mahdollistetaan hiiliviisaiden ratkaisujen rakentumista.

Uuden valtuustokauden käynnistyessä olemme jälleen selvittäneet utajärveläisten onnellisuuden kokemusta. Korona on vaikuttanut kuntalaisten onnellisuuteen, mutta perusarvot ovat edelleen kuntalaisille tärkeitä. Onnellisuus rakentuu työstä, osallisuudesta, yhteisöllisyydestä, turvallisuudesta sekä harrastusmahdollisuuksista. Kuluvalla valtuustokaudelle edistämme työllisyyttä, liikunnallista elämäntapaa ja pyrimme ehkäisemään kansansairauksia sekä päihteiden käyttöön liittyviä haittoja. Lisäksi tulemme vahvistamaan lasten myönteistä itsetuntemusta ja tarjoamaan lapsille monipuolista tekemistä, joista tulee lapsille hyvä mieli. Pyrimme ehkäisemään ikäihmisten yksinäisyyttä. Onnellisuuteen tarvitsemme yhdessä oloa, yhteisöllisyyttä, läheisiä, puhdasta luontoa ja rauhaa. Jatkamme kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvää työtä onnellisuuskyselyn ja hyvinvointitiedon pohjalta yhdessä järjestö- ja verkostokumppaneidemme kanssa.

Onnistuminen hiiliviisauden ja onnellisuuden vahvistamisessa edellyttää konkreettisten kehittämishankkeiden lisäksi hyvää johtamista sekä yhteistyötä. Päivitämme uuden valtuuston kanssa johtamisen periaatteet, jotka hyväksymme osana tänä syksynä päivitettävää kuntastrategiaa. Tavoitteenamme on, että kunta tulee myös jatkossa tunnetuksi onnellisista kuntalaisista ja olemme sekä kuntalaisille että yhteistyötahoille luotettava kumppani, joiden kanssa rakennamme rentoa luottamuksen ilmapiiriä pilke silmäkulmassa. Tähän kaikkeen meillä jo otettu samaan suuntaan menevät askeleet uuden valtuuston kanssa, tästä on hyvä jatkaa!

Kuvassa kunnanjohtaja Anne Sormunen

Anne Sormunen, kunnanjohtaja

sähköposti: anne.sormunen@utajarvi.fi
puh. 040 482 6444

Utajärvi –  Edellytyksiä onnellisuudelle
”pikkuisen paremmin kuin muut”

#pikkuisenparempi #utajärvi #onnellinen
#rokuageopark #vuodenretkikohde2018

julkaistu: 18.10.2021 klo 15:08, päivitetty viimeksi: 18.10.2021 15:44

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta