Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Ajankohtaista koronaviruksesta

Utajärven kunnan covid-19 katsaus ja suositukset 14.4.2022

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä on kokoontunut tiistaina 12. huhtikuuta.

Koordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan höllennyksestä alueen maskisuositukseen. Uuden suosituksen mukaan maskia ei tarvitse enää käyttää peruskouluissa tai toisen asteen oppilaitoksissa.

Sen sijaan maskin käyttöä suositellaan edelleen julkisissa sisätiloissa liikuttaessa, koronavirustestiin hakeutuessa sekä esimerkiksi joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä maskin käyttöä suositellaan edelleen.

Koronaviruksen aiheuttamaa tautia on liikkeellä edelleen paljon mutta tilanne näyttää olevan tasaantumaan päin.

Lähi- ja etätyön yhdistämistä suositellaan edelleen.

Tapahtumien ja kokoontumisten suhteen ei tällä hetkellä ole muita voimassaolevia määräyksiä, kuin hygieniaohjeistusten noudattaminen.

 

Vanhemmat koronaohjeistukset:

KORONAOHJEISTUSTEN PÄIVITYS 21.2.22

Karanteeniohjeisiin on tullut muutoksia. 

Mikäli perheessä todetaan koronavirustartunta, voivat oireettomat lapset ja nuoret mennä normaalisti kouluun ja päivähoitoon. Myös tilanteessa, jossa ei ole rokotteita tai sairastettua koronavirusta taustalla. 

Oireiset jäävät kotiin ja 5 vrk:n karanteeniin. 

 

KORONAOHJEISTUSTEN PÄIVITYS 31.1.2022

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt uusista rajoituksista helmikuulle. Yleisötapahtumien ja yleisten kokousten osalta rajoitukset helpottuvat. Kokoontuminen on jälleen sallittua ja tilaisuuksia voi järjestää. 

Tlaisuuksien, kokoontumisten ja kokousten järjestäjät kuitenkin velvoitetaan edelleen huolehtimaan siitä, että lähikontaktien aiheuttamat riskit koronaviruksen leviämiseksi on estettävissä. Tämä tarkoittaa sitä, että osallistumispaikkoja rajoitetaan, hygieniaohjeita noudatetaan ja edelleen ryhmätoiminta niin kerhoissa kuin liikuntatalolla aloittavat ja lopettavat 5 min siirtymällä. Myös muita mahdollisia keinoja toiminnan erityispiirteet huomioiden voidaan toteuttaa tämän velvoitteen hoitamiseksi. Suunnitelma täytyy olla nähtävillä, kuinka tartunnan riskin estäminen on tiloissa huomioitu. Nämä velvoitteet koskevat myös ulkotiloissa järjestettäviä yli 50 hengen kokoontumisia. Määräys on voimassa 1.2.2022-28.2.2022. 

Lisätietoja:

Reetta Tuovinen-Salo

va. Hyvinvointijohtaja

p. 040 529 8359

 

KORONAOHJEISTUSTEN PÄIVITYS 24.1.2022

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on poistanut rajoitukset ulkoilmatapahtumista. Ulkona kokoontuminen on sallittua. Sisätiloissa on edelleen voimassa kiellot yleisötapahtumien ja yleisten kokousten järjestämisestä 31.1.2022 saakka. Ryhmät, harrastustoiminta ja työpaikan normaalitoimintaan liittyvät kokoontumiset ovat sallittuja, eikä henkilömäärän kohdistuvia rajoituksia tällä hetkellä ole. 

Muistetaan kuitenkin maskisuositus ja hyvä käsihygienia edelleen. 

OHJEISTUKSET TESTIIN HAKEUTUMISESTA

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelle on annettu uudet ohjeet THL:n suosituksen ja alueellisen koronavirusepidemiatilanteen perusteella.

Lieväoireisen koronataudin voi sairastaa kotona tavallisen flunssan tapaan, eikä terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä enää suositella perusterveelle lieväoireiselle. Oireisen tulee välttää kodin ulkopuolisia kontakteja viiden vuorokauden ajan sairauden oireiden alkamisesta.

Mikäli kotona tekee kaupasta tai apteekista saatavan pikatestin, sitä ei tarvitse varmentaa terveydenhuollossa otettavalla testillä, ellei henkilö tarvitse koronapassia tai virallista eristys- tai karanteenitodistusta. Mikäli sairastuminen pitkittyy tai pahenee, tulee hakeutua terveydenhuoltoon hoidontarpeen arviota varten.

Sote-työntekijöiden, raskaana olevien, riskiryhmään kuuluvien ja hoidontarpeen arviota tarvitsevien tulee edelleen hakeutua terveydenhuollossa tehtävään koronatestiin myös lieväoireisena.

Positiivisen tuloksen saaneen kanssa samassa taloudessa asuvien henkilöiden, joilla ei ole kahden rokotuksen tai sairastetun taudin antamaa suojaa, täytyy jäädä altistuskaranteeniin viideksi vuorokaudeksi positiivisen henkilön oireiden alkamisesta laskien. Positiivisen kanssa samassa taloudessa asuvien täyden rokotesuojan tai aiemmin sairastetun koronataudin antaman suojan omaavien ei tarvitse jäädä karanteeniin. Mikäli oireet jatkuvat tämän jälkeen, on syytä kysyä ohjeistusta omalta terveysasemalta.

Lasten kohdalla toimivat samat ohjeistukset. Mikäli lapsi kuitenkin testataan ja todetaan hänellä olevan koronavirus, noudatetaan viiden vuorokauden eristystä oireiden alusta laskettaessa. Mikäli oireet pitkittyvät tai pahenevat, täytyy hakeutua hoitoon.  Karanteenikäytännöt muiden samassa taloudessa asuvien kohdalla ovat samat kuin edellä. Oireettomat koululuokassa päivähoitoryhmässä olevat lapset voivat jatkaa elämää normaalisti.

Epäselvissä tilanteissa on syytä ottaa yhteyttä terveysasemalle.

Yhteystiedot: Ajanvaraus, 08 5875 6700

Hyvän Elämän keskus, Laitilantie 3, 91600 Utajärvi
Avoinna ma-to kello 8-16 ja pe kello 8-15.
Kiireettömät ajanvaraukset ma-pe kello 13-15.

Rokotuksiin on saatavilla aikoja.

UTAJÄRVI: rokotusnumero 08 5875 5014 palvelee ma-pe 8-9.
rokotuspaikka: Terveysasema, neuvola, Laitilantie 3.

Lisätietoja:

Reetta Tuovinen-Salo

va. Hyvinvointijohtaja

p. 040 529 8359

julkaistu: 21.02.2022 klo 11:13, päivitetty viimeksi: 11.11.2022 07:59

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta