Siirry sisältöön

Avoinna kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävää
Julkaistu 04.05.2022

Haemme työyhteisöömme kahta varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa, joiden työpisteet selviävät kevään aikana. Tulevassa työpaikassasi on mukavia työkavereita, jotka tukevat sinua työsi aloituksessa. Meillä pienessä kunnassa etuja ovat mm. ihmisläheisyys, henkilöstön työhyvinvoinnin arvostaminen, sekä ketterä organisaatio, joka mahdollistaa toiminnan kehittämisen joustavasti. Keisarintien päiväkoti on valmistunut vuonna 2016 ja tilat ovat monipuoliset ja toimivat.

Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, motivoituneisuutta ja oma-aloitteisuutta. Kehittäminen innostaa sinua ja odotamme, että tuot omaa osaamistasi esille. Koet perheiden kanssa tehtävän kasvatustyön omaksesi. Arvostamme tiimityötaitoja, tvt-taitoja ja joustavuutta arjen äkillisissä tilannemuutoksissa, sekä sitoutumista yhdessä sovittuihin käytänteisiin. Edellytämme hakijalta varhaiskasvatuksen perusteiden sisällön tuntemista ja sen toteuttamista yhdessä oman tiimin ja työyhteisön kanssa. Lisäksi arvostamme tunne- ja vuorovaikutustaitoihin liittyvien työtapojen ja menetelmien osaamista sekä pienryhmäpedagogiikan tuntemusta. Mahdollisuus työskennellä vuorohoitoryhmässä jatketulla aukioloajalla katsotaan eduksi.

Kelpoisuusehtona on varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 § mukainen pätevyys.
Tehtävissä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6§ 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Palkkaus perustuu tehtävän vaativuuteen, hinnoittelutunnus 05VKA054 (KVTES). Tehtäväkohtainen palkka tehtävän vaativuuden mukaisesti on 2191,65 €/kk, jonka lisäksi voidaan maksaa työkokemuslisää.

Lisätietoja antaa varhaiskasvatuksen esimies Sanna Valkonen, puh: 050 5213748
Työ alkaa 1.8.2022, tai sopimuksen mukaan.

Lue lisää ja hae paikkaa 11.05.2022 klo 23.59 mennessä Kuntarekryssä.

 

päivitetty viimeksi: 04.05.2022 09:35