Utajärven Tornikankaan tuulivoimahankkeen asukaskyselyn vastausaikaa jatkettu 7.7.2023 asti
OX2 Finland Oy suunnittelee enimmillään 44 tuulivoimalan suuruisen tuulivoimapuiston rakentamista Utajärven Tornikankaan alueelle. Hankealue sijoittuu noin 15 kilometriä Utajärven keskustasta itään.
Tuulivoimahankkeen toteuttaminen edellyttää YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointia (YVA) ja osayleiskaavan laatimista. Osana YVA-menettelyä toteutetaan kaikille avoin asukaskysely, jonka avulla selvitetään tuulivoimahankkeen vaikutuksia lähialueen elinoloihin ja viihtyvyyteen. Vastauksia toivotaan erityisesti hankealueen lähialueiden asukkailta, loma-asukkailta, maanomistajilta, elinkeinonharjoittajilta sekä muilta käyttäjiltä.
Kyselyyn pyydetään vastaamaan ensisijaisesti sähköisenä osoitteessa
Vastaa kyselyyn viimeistään 7.7.2023
Vaihtoehtoisesti voitte vastata kyselyn paperiversioon Utajärven kirjastossa (Koulutie 1, 91600 Utajärvi), kirjaston aukioloaikojen puitteissa 5.-7.7.2023 välisenä aikana.
Kysely toteutetaan nimettömänä ja vastaamiseen kuluu noin 20 minuuttia. Kyselyn toteutuksesta vastaa Ramboll Finland Oy OX2:n toimeksiannosta.
Lisätietoa YVA-hankkeesta ympäristöhallinnon sivuilta osoitteesta
https://www.ymparisto.fi/tornikankaantuulivoimaYVA
Hankkeesta vastaava OX2:
Valtteri Paunonen, p. 040 755 2186
Kaava-YVA-konsultti Ramboll Finland Oy:
Johanna Korkiakoski, p. 040 867 3936
Lisätietoja kyselystä:
Eeva-Riitta Jänönen, p. 040 657 4670