Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Utajärven kunnan Covid-19 katsaus ja suositukset 24.11.21

24.11.2021 klo 14:11

Pohjois-Pohjanmaan alueellisen COVID-19 koordinaatioryhmän kokoontuminen ja suositukset 23.11.21. Ryhmässä on todettu rokotekattavuuden olevan muuta maata alhaisempi, joten alue kuuluu edelleen leviämisalueeseen. Koronapotilaiden määrä on lisääntynyt alueen sairaaloissa ja myös testaaminen ja jäljitystyö kuormittavat terveydenhuoltoa.

Koordinaatioryhmä suosittelee kasvomaskin käyttöä aina myös rokotetuille henkilöille sisätiloissa ollessa, joissa on paljon ihmisiä lähekkäin. Rokottamattomille henkilöille maskin käyttöä suositellaan aina julkisissa sisätiloissa liikuttaessaMaskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

Suositus vailla täyttä rokotussuojaa oleville

  • Maskia suositellaan käytettäväksi aina julkisissa sisätiloissa.

Suositus koko väestölle riippumatta rokotussuojasta

  • matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • julkisissa sisätiloissa, joissa on pidemmän aikaa paljon ihmisiä lähellä toisiaan (esim. yleisötilaisuudet).
  • joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana.

Suositus sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteisiin

  • sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, kun he ovat lähikontaktissa potilaiden tai asiakkaiden kanssa, sekä vierailijoille ja avoterveydenhuollon potilaille, kun he ovat lähikontaktissa potilaisiin tai henkilökuntaan. Vuodeosastopotilaille maskien käyttöä suositellaan, kun he ovat lähikontaktissa muihin potilaisiin.
  • Ikääntyneet ja riskiryhmät
  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
  • Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Työpaikat

Työpaikoilla suositellaan edistämään sellaisia järjestelyjä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä. Voimassa ovat myös korona-ajan yleiset turvallisuusohjeet.

Tapahtumat

  • Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää yli viidenkymmenen (50) henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa. Määräys on voimassa Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueella 26.11.2021-25.12.2021.
  • Toimijat voivat järjestää yli viidenkymmenen henkilön tilaisuuksia edellyttämällä yli 16-vuotiaalta EU:n digitaalisen koronatodistuksen esittämistä yleisötilaisuuteen pääsemiseksi. Jos asiakas tai osallistuja ei esitä koronatodistusta, pääsy tapahtumaan evätään.
  • Pohjois-Pohjanmaata koskevat valtioneuvoston leviämisalueille asettamat rajoitukset ravitsemusliikkeiden aukioloajoista ja asiakaspaikkamääristä koskevat rajoitukset ovat tulleet voimaan 17.11. alkaen.

 

Lisätietoja koronapassista

Koronapassin käyttöön liittyviin käytännön kysymyksiin on lisätietoja laajasti mm. seuraavilla sivustoilla:

Lisätietoja

Reetta Tuovinen, vs.hyvinvointijohtaja, Utajärven kunta

Puh: 040 529 8359

päivitetty viimeksi: 24.11.2021 14:11

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta