Kunnanhallituksen 15.3.2022 päätöksiä
Julkaistu 17.03.2022

Kunnanhallitus päätti, että kunta sitoutuu osallistumaan Digitaaliset palvelut hoitotakuun edistäjänä Pohjois-Pohjanmaalla -hankkeeseen (ns. RRF-hanke). Hankkeen kokonaistavoitteena on edistää hoitoon pääsyä ja palvelujen saatavuutta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella edistämällä, laajentamalla ja yhdenmukaistamalla alueellisesti kehitettyjen sekä kansallisten digitaalisten palveluiden käyttöönottoa ja käyttöä. Hankkeelle on haettu 100 % sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustusta eli hanke ei edellytä kunnalta omarahoitusosuutta.

Kunnanhallitus sai tiedoksi kunnan vuokrataloyhtiöiden sekä Utajärven Yrityspuisto Oy:n neljännesvuosikatsaukset ja tilinpäätökset. Vuokrataloyhtiöiden toiminta jatkui tilinpäätösvuonna entisenkaltaisena. Järvenneidon osalta kehittämistoimenpiteinä nähtävät vanhasta asuntokannasta luopumiset on yksi merkittävä toimenpide yhtiön lähivuosien suunnitelmissa. Vuonna 2021 purettiin yksi kuuden asunnon rivitalo ja vuosina 2022-2023 toteutetaan ainakin kahden jo tyhjillään olevan talon, yhteensä 10 asunnon purkaminen. Tilinpäätösvuonna käyttöasteet ovat olleet korkealla. Asuntojen kysyntään on voitu kuitenkin vastata kohtuullisessa ajassa. Valtuusto saa neljännesvuosikatsaukset ja tilinpäätökset tiedoksi 24.3.2022 kokouksessaan.

Kunnanhallitus käsitteli uudestaan hallinto- sekä sivistyspalveluiden vuonna 2022 jakamat yleisavustukset. Uudelleen käsittely tehtiin, koska aiempi päätös perustui puutteelliseen selvitykseen. Avustuksia yhdistyksille myönnettiin yhteensä 40 300 euroa.

Uuden hyvinvointijohtajan valinta siirtyi käsiteltäväksi kunnanhallituksen ylimääräiseen kokoukseen, joka pidetään 24.3.2022.

Lisäksi kunnanhallitus myönsi kunnanjohtajalle vuosilomaa ajalle 12.-20.5.2022.

Lisätietoa päätöksistä löydät tästä linkistä.

 

päivitetty viimeksi: 14.08.2023 10:13