Linja-autoliikenne reitillä Kajaani–Vaala–Utajärvi–Oulu nopeutuu 2023
Julkaistu 09.12.2022

Osa reitillä Kajaani–Vaala–Utajärvi–Oulu ajettavista linja-autovuoroista nopeutuu 1.1.2023 alkaen, kun vuorojen ajoaikoja tarkistetaan. Muutokset vaikuttavat aikatauluihin Vaalan ja Oulun välisellä osuudella. Samalla reittiä muutetaan siten, etteivät vuorot enää liikennöi Päivärinteen kautta. Muutokset eivät koske Oulun ja Kajaanin tai Oulun ja Suomussalmen välistä markkinaehtoista kaukoliikennettä.

Aamulla liikennöivien vuorojen lähtö- tai saapumisajat voivat muuttua Vaalan ja Oulun välisellä osuudella 5–10 min. Lisäksi Oulusta klo 7.30 Vaalaan lähtevä vuoro ajetaan jatkossa suoraan valtatietä 22 pitkin, eikä vuoro enää kulje Päivärinteen kautta. Iltapäivällä liikennöivistä vuoroista muuttuu ainoastaan Utajärveltä Ouluun kulkeva vuoro, jonka lähtöaika on jatkossa klo 14.30. Nykyiseen verrattuna vuoro aikaistuu 45 min, ja samalla vuoro siirtyy kulkemaan valtatietä 22 pitkin. Oulusta Utajärvelle klo 13.30 ja Kajaaniin klo 16.30 lähteviä vuoroja ei muuteta. Uudet aikataulut ovat voimassa 4.6.2023 asti.

Lue lisää Ely-keskuksen tiedotteesta tästä

 

päivitetty viimeksi: 09.12.2022 11:23