Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Haettavana etsivän nuorisotyöntekijän määräaikainen sijaisuus

Utajärven kunta julistaa haettavaksi etsivän nuorisotyöntekijän määräaikaisen sijaisuuden. Sijaisuus alkaa mahdollisimman pian ja kestää noin helmikuun alkuun saakka.

Etsivän nuorisotyön tehtävänä on nuorisolain mukaisesti tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa hänet sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan ja itsenäistymistään sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille.

Tehtävään kuuluu etsivän nuorisotyön toiminnan kehittäminen ja toteuttaminen. Kelpoisuusehtona on vähintään soveltuva sosiaalialan korkeakoulututkinto (esim. sosionomi AMK) tai muu vastaava tutkinto sekä riittävä kokemus nuorten kanssa tehtävästä työstä.

Tarjoamme haasteellista ja mielenkiintoista työtä sekä innovatiivisen työyhteisön. Työ on liikkuvaa, joustavaa ja sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Mahdollisuus oman auton käyttöön on tehtävässä välttämätön. Kerro sinä meille, mikä sinusta tekee hyvän etsivän nuorisotyöntekijän, miksi olisit etsimämme henkilö!

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Työaika 38,75 h/vko.

Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelija Päivi Keltanen, p. 040 661 5230.

Työ alkaa mahdollisimman pian sopivan ehdokkaan löydyttyä.

Kiinnostuitko? Hae työpaikkaa kuntarekryn kautta

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/etsiva-nuorisotyontekija-258778/?fbclid=IwAR1rF3d1NeaI7zWDb_GiTkXZ4DVTtHIL2Jrg7aLPZbOa3clofdXGOzPKdY4

julkaistu: 07.11.2019 klo 15:56, päivitetty viimeksi: 07.11.2019 16:06

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta