Ohita päävalikko
Takaisin etusivulle
Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

Utajärvelle myönnettiin kunniakirja ansiokkaasta ikäihmisten terveysliikunnan kehittämistyöstä

Voimaa vanhuuteen Utajärvellä

Utajärvi on kehittänyt kolmen vuoden ajan hyvinvointia ja toimintakykyä terveysliikunnan avulla kotona vielä itsenäisesti pärjääville iäkkäille Ikäinstituutin koordinoimassa Voimaa Vanhuuteen-ohjelmassa. Toimintaa on suunniteltu ja järjestetty yhdessä kunnan hyvinvointipalveluiden, kunnan liikuntatoimen, Oulunkaaren sekä eri järjestöjen tiiviillä yhteistyöllä.

Voimaa vanhuuteen -toiminnan vastuuvetäjinä toimivat Utajärven hyvinvointikoordinaattori Minna Huuhtanen ja liikunnanohjaaja Kaino Rajala sekä Oulunkaaren vanhuspalveluista Ritva Leinonen.

- Olemme innostaneet muun muassa kauempana kirkonkylää asuvia iäkkäitä mukaan etäjumppaan sekä kuntosaliryhmiin. Tarjolla on kuntosaliryhmät Maijat ja Mimmit, kolmen eri järjestön yhteinen kuntosaliryhmä sekä tuolijumppa yli 75-vuotiaille, listaa hyvinvointikoordinaattori Minna Huuhtanen toimintaa.

- Ohjelman aikana on panostettu erityisesti vanhempien kävijöiden neuvontaan, opastukseen ja kannustukseen.

Suomessa on 250 000 kotona asuvaa iäkästä (75+), joilla on alkavia toimintakyvyn ongelmia. Säännöllisellä ja nousujohteisella voima- ja tasapainoharjoittelulla voidaan ehkäistä kolmasosa ikäihmisten kaatumisista. Ryhmäliikunta ehkäisee Voimaa vanhuuteen -osallistujakyselyn mukaan myös yksinäisyyttä ja parantaa mielialaa.

Ikäinstituutti on mentoroinut vuosina 2016-2019 Utajärven ikäihmisten terveysliikunnan yhteystyöryhmää. Tavoitteena on ollut ottaa käyttöön liikuntaneuvonnan, voima- ja tasapainoharjoittelun sekä ulkoilun hyviä käytäntöjä.

Utajärvelle myönnettiin kunniakirja ansiokkaasta ikäihmisten terveysliikunnan kehittämistyöstä Voimaa vanhuuteen -foorumissa Helsingissä 5.2.2020. Kuvassa (vas.) Utajärven palveluohjaaja Ritva Leinonen, Ikäinstituutin mentori Heli Starck ja Utajärven hyvinvointikoordinaattori Minna Huuhtanen.

Kuva: Ikäinstituutti/ Antero Aaltonen

julkaistu: 13.02.2020 klo 09:40, päivitetty viimeksi: 13.02.2020 09:40

Käytämme evästeitä sivuston toiminnoissa, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.
Tietoa sivustosta