Avaa päävalikkoSulje päävalikko  

14.02.2020

Lakeuden EKOn alueella hyötyjätteiden keräysmäärät kasvoivat huomattavasti!

Keräyspisteissä kävi viime vuonna kuhina. Lakeuden EKOn alueen RINKI -ekopisteiden hyötyjätteiden keräysmäärät olivat selkeästi suuremmat kuin edellisenä vuonna sekä keskimäärin koko Suomen alueella.

EKOn alueella kuitua kerättiin 26,2 % enemmän kuin vuonna 2018 (Suomessa 11 %), lasia 11,8 % (Suomi 2 %), metalli 11,6 % (Suomi 10 %) ja pakkausmuovissa saavutettiin huimat 173 % kasvu (Suomi 45 %). Osan pakkausmuovin kasvusta selittyy RINKI Oy:n syksyllä 2018 laittamista uusista keräysastioista Liminkaan ja Tyrnävälle sekä kuntien pakkausmuovin täydentävästi keräyksestä, joka aloitettiin syyskuussa 2019 viidellä eri keräyspisteellä.  

Kaiken kaikkiaan Lakeuden EKOn alueella kerättiin hyötyjätepisteissä yhteensä 381,7 tonnia hyötyjätteitä, joka on 36,3 % enemmän kuin vuonna 2018. Myös kuluttajien kiinnostus kiinteistökohtaiseen hyötyjätteiden keräämiseen kasvoi. Tuloksissa eivät ole kiinteistökohtaisen keräyksen lisäksi myöskään jäteasemille tuotujen hyötyjätteiden määrää. Erityisesti kiinteistökohtaisista paperin ja pakkausmuovin keräyksestä tehtiin uusia sopimuksia jätekuljetusyritysten kanssa.

Neuvonta ja tiedotus tuottaneet tulosta

Tulos kertoo tiedotuksen ja neuvonnan merkityksen sekä keräyspaikkojen saatavuuden lisäämisen merkittävyydestä. Lajittelun ja kierrättämisen tärkeyteen on herätty. Siitä kertoo myös kunnan täydentävien keräyspaikkojen joka viikkoinen tyhjennysrytmi, joka yllätti. Tulevaisuudessa keräyspaikkoja on tarkoitus lisätä. Nyt valmisteilla olevan jätelain muutokset voivat tuoda myös uusia velvoitteita tuottajayhteisöille ja kunnille.

Kuva: Pihla Hasan, RINKI ekopiste, Liminka Liminganportti

Arkistoon »

päivitetty viimeksi: 07.06.2019 23:07
Anna palautetta
Sulje
Anna palautetta