Siirry sisältöön

Nuorten kesätyöllistäminen

Vuonna 2024 Utajärven kunta palkkaa utajärveläisiä nuoria kesätyöhön kunnan toimipisteisiin kahdeksi viikoksi (10 päivää/60 h). Yhtenä vaihtoehtona on myös 4H-yrittäjyys. Vuonna 2024 kesätyöllistäminen koskee vuosina 2006–2009 syntyneitä utajärveläisiä nuoria.

Kunta tilaa kesätyöllistämisen kokonaisuuden Utajärven 4H-yhdistykseltä. 4H-yhdistys kartoittaa kesätyöpaikat, laittaa ne haettavaksi 4H-yhdistyksen nettisivuille, ottaa vastaan kesätyöhakemukset ja valitsee työntekijät tehtäviin yhdessä työnantajan kanssa.

4H-yhdistys järjestää ajokortti työelämään koulutuksen 8-luokkalaisille. Lisäksi 4H-yhdistyksen työntekijä käy koululla kertomassa kesätyömahdollisuudesta kaikille muillekin ikäryhmään kuuluville. Nuoret voivat etsiä kesätyöpaikan myös itse 4H-yhdistykselle ilmoitettujen työpaikkojen ulkopuolelta yrityksistä, yksityisiltä kotitalouksilta tai kyläyhdistyksiltä ja ilmoittaa sen työpaikaksi 4H-yhdistykselle. 4H-yhdistys tekee työsopimukset nuorten kanssa ja huolehtii palkkojen maksusta sekä muista työnantajavelvoitteista. Työjakson päätteeksi 4H-yhdistys antaa työtodistukset nuorille.

Vuonna 2024 kesätöistä nuorelle maksetaan 400 euron suuruinen kertakaikkinen palkka. Yksittäinen nuori voi työskennellä kesän aikana yhden 60 tunnin jakson. 

Lisätietoja antaa 4H:n toiminnanjohtaja Raili Kokko, puh. 0400-945 207, utajarvi@4h.fi ja työllisyyskoordinaattori Janne Vanninen-Vaattovaara, puh. 050-568 0620, janne.vanninen-vaattovaara@utajarvi.fi

Katso muita kesätyöpaikkoja ”avoimet työpaikat” -kohdasta.

päivitetty viimeksi: 05.04.2024 15:11