Hoitajan palkkaaminen kotiin
Perhe voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea.
Mikäli palkkakuluihin haetaan yksityisen hoidon tukea, tekee varhaiskasvatuksen esimies päätöksen hoitajan hyväksymisestä.
Toimi näin
Perhe toimii hoitajan työnantajana ja vastaa palkanmaksusta ennakonpidätyksineen sekä lakisääteisistä eläke- ja sosiaalivakuutusmaksuista. Hoitajalla on myös oikeus työterveyshuoltoon.
Jos perhe palkkaa hoitajan, perhe toimii hoitajan työnantajana. Tällöin perhe vastaa palkanmaksusta ennakonpidätyksineen sekä lakisääteisistä eläke- ja sosiaalivakuutusmaksuista. Hoitajalla on myös oikeus työterveyshuoltoon.
Tausta ja lainsäädäntö
Perhe voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea. Alle 3-vuotiaan lapsen hoitoon saa kotihoidon tukea ja alle kouluikäisen lapsen hoitoon yksityisen hoidon tukea. Työnantajana voi toimia useampi perhe yhdessä siten, että joku aikuisista on nimetty työnantajatehtävien vastuuhenkilöksi.
Kotiin palkattu hoitaja ei anna varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatusta.
Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuestahttp://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961128
Yhteystiedot
Keisarintien päiväkoti
Päiväkodin tilat on suunniteltu valoisiksi, turvallisiksi ja pienryhmätoiminnan mahdollistaviksi. Talossa on oma liikuntasali ja monipuolisesti liikuntavälineitä, sali on käytössä päivittäin. Salissa on videotykki ja monipuoliset musiikin ja muun median toistolaitteet. Verstaassa lasten on hyvä tehdä naulaus-, ruuvaus-, liimaus- maalaus- yms. töitä asianmukaisilla työkaluilla. Kotikeittiössä lapset voivat leipoa ja tilaa käytetään myös mediakasvatukseen; siellä sijaitsee päiväkodin yhteinen älytaulu, ryhmillä on käytössä myös iPad laitteita. Päiväkodissa on jakelukeittiö, jossa voi tarvittaessa myös valmistaa ruokaa. Päiväkodin piha on suuri ja siellä paljon kiinteitä leikkivälineitä, iso asvaltoitu alue pyörillä ajeluun ja kiinteä maamäki talvisin mäen laskuun ja kesäisin kiipeilyyn.
Koiramäen ryhmä 1-2 -vuotiaille, Vaahteramäen ryhmä 2-3 -vuotiaille sekä Kissankulman ja Tassulan 3-6 -vuotiaiden ryhmät. Huvikummun vuorohoitoryhmässä lapset ovat 1-6-vuotiaita. Esiopetus on järjestetty koululla. Esiopetusikäisille toimii päiväkodissa esiopetusta täydentävä varhaiskasvatusryhmä ennen ja jälkeen esiopetuksen. Kissankulman ja Tassulan ryhmät sijaitsevat erillisrakennuksessa Hyvinvointitalon yhteydessä, käyntiosoite on Kirkkokatu 32.
Varhaiskasvatuksen esihenkilön toimisto sijaitsee Utajärven Keisarintien päiväkodissa päiväkotiryhmien lisäksi. Varhaiskasvatuksen esihenkilön toimistossa voi asioida kaikkeen varhaiskasvatukseen, yksityisen hoidontukeen yms. liittyvissä asioissa.
Puhelin
Varhaiskasvatuksen esihenkilö+358505213748
Päiväkotiryhmä Vaahteramäki
+358503826754
Päiväkotiryhmä Huvikumpu
+358503063237
Päiväkotiryhmä Kissankulma
+358503826236
Päiväkotiryhmä Koiramäki
+358503827220
Keittiö
+358504441193
Päiväkotiryhmä Tassula
+358406307160
Päiväkotiryhmä esiopetusta täydentävä ryhmä
+3584046173406
Sähköposti
sanna.valkonen@utajarvi.fikissankulma@utajarvi.fi
vaahteramaki@utajarvi.fi
koiramaki@utajarvi.fi
huvikumpu@utajarvi.fi
varhaiskasvatus@utajarvi.fi
tassula@utajarvi.fi
Käyntiosoite
Kirkkotie 3691600 UTAJÄRVI
Postiosoite
PL 1891601 UTAJÄRVI
siirry suomi.fi palveluun