Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut tarjoavat nuorille apua, tukea ja tietoa nuoren elämään liittyvissä ja nuoria kiinnostavissa kysymyksissä.
Nuorisotyön tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja sosiaalista vahvistumista japarantaa nuorten kasvu- ja elinoloja.
Palvelu perustuu nuorten tiedon ja tuen tarpeisiin. Utajärven kunnan nuorten tieto- ja neuvontatyö kuuluu seudulliseen tieto- ja neuvontatyön verkostoon. Verkostossa kehitetään nuorten tieto- ja neuvontapalveluita sekä nuorten osallisuutta palveluissa. Verkostoon kuuluu 12 Oulun ympäristö kuntaa. Vuonna 2017 kunnat ovat:Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä sekä Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Vaala ja Simo.
Kenelle ja millä ehdoin
Tieto- ja neuvontapalvelut on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille.
Tausta ja lainsäädäntö
Alle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja kasvokkain tai verkossa. Nuoret voivat myös itse toimia palveluissa vertaistiedottajina ja -neuvojina toisilleen.
Tieto- ja neuvontapalveluissa selvitettävät kysymykset voivat liittyä esimerkiksi asumiseen, työllisyyteen, opiskeluun, ulkomailla työskentelyyn, kursseihin, vaihto-opiskelumahdollisuuksiin, matkailuun, terveyteen, ihmissuhteisiin, harrastuksiin ja oikeuksiin.
Nuorisolakihttp://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161285
Yhteystiedot
Nuoriso- ja liikuntatalo
Nuorisotila on turvallinen säännöllisesti avoin olohuone nuorille, jossa voi viettää aikaansa musisoiden, kokoustaen, pelaillen tai vain oleskellen.
Huom. toiminta on toistaiseksi vanhan terveyskeskuksen neuvolapäädyssä.
Puhelin
Liikuntapalvelut; Rajala Kaino+358406282224
Nuorisopalvelut; Körkkö Eija
+358406486103
Hyvinvointipalvelut; Minna Huuhtanen
+358401935921
Sähköposti
kaino.rajala@utajarvi.fieija.korkko@utajarvi.fi
minna.huuhtanen@utajarvi.fi
Käyntiosoite
Kirkkotie 3891600 UTAJÄRVI
Aukioloajat
Maanantai 15:00 - 20:00Tiistai 15:00 - 20:00
Keskiviikko 15:00 - 20:00
Torstai 15:00 - 20:00
Perjantai 15:00 - 20:00
siirry suomi.fi palveluun